Leppoistajan päiväkirja (viiden vuoden jälkeen)

Päivän Hesarissa oli juttu takavuosien suositusta termistä, downshiftaamisesta. Luettuani oli luontevaa tehdä itsekin tilinpäätöstä asiasta.

N. 5 vuotta sitten, lainat maksettuamme, mekin siirryimme painottamaan vapaa-aikaa työaikaa enemmän. Syntyi motto: Työ 30, elämä 70.

Leppoistaja -termi meni heti harhaan mediassa. Meistä tehtiin patalaiskoja henkilöitä, jotka vain makaavat ja ovat. Meillä totuus on ollut täysin päinvastainen – olemme tehneet työtä oman itsemme eteen lujempaa kuin koskaan.

Leppoistajana tekee työtä oman itsensä ja perheensä todellisen hyvinvoinnin eteen.

Työpaikatonta elämää

On vaatinut paljon, jotta saimme elämämme jaettua Taivassalon torppamme ja Turun keskustakämpän välille. Emme ole vieläkään ihan maalissa sen suhteen, sillä täydellinen vapaus työpaikan suhteen vaatii kaikilta osapuolilta ammattitaitoa pärjätä pelkällä tietokoneella ja nettiyhteydellä. Vaimollani Pialla koulutus ja taidot ovat vielä inan vaillinaiset siihen.

Ei ne pienet tulot, vaan miten rahansa kuluttaa

Tämän ydinkysymyksen meille esittävät kaikki ensimmäiseksi: Miten ja mistä saatte riittävät tulot pärjätäksenne? Siihen voi vastata lyhyesti vain: Treenaamalla tarkkaa ja kurinalaista budjettieloa 20 vuotta.

Meidän kahden kuukausibudjetti kaikkinensa on n. 1000-1200 euroa. Siinä ovat mukana kaksi asuntoa, eli niiden kulut, laskut, ruuat, kulkemiset ja muut.

Suurimmat menokevennykset ovat nämä kaksi: Olemme oppineet tekemään edullisia ja terveellisiä ruokia sekä välittämään vähemmän vaatteista ja muista “muille näyttämisen keinoista”. Budjettia seuraten on helppo nähdä, että jos lipsumme jollakin viikolla, seuraavalla se on otettava kiinni. Pienillä menoilla saamme pienistäkin tuloista vielä säästöön.

Ilman yrittäjyyttä leppoistaminen ei onnistu

Valtiolle pienyrittäjä on vain rahakasa, jolta voi viedä, koska meillä ei ole järjestöjä tai muita, jotka pitäisivät puoliamme.

• Järjettömät TyEL ja YEL -kusetukset vaativat yrittäjiltä satoja euroja kukaudessa, vaikka niistä ei suurella todennäköisuudellä ole koskaan itselle mitään hyötyä.
• Ja kun juttelemme ulkomaalaisille ystävillemme Suomen ALV-käytännöistä, he ihmettelevät miten sellaiset voivat olla laillisia? Ennakkoverot pitää maksaa, vaikkei tiedä tulevista tuloistaan juuri mitään tässä aina vain turbulentimmassa maailmassa.
• Pahin kaikista on silti turvaverkottomuus. Edelleen yrittäjäksi hyppäävä tulkitaan lainsuojattomaksi, jonka on käytännössä mahdotonta koskaan palata työttömyyskorvauksen tai muun pariin. Se on kansallinen häpeä. Yrittäjät ainakin tarvitsevat perustulon.

Silti yrittäjyys on oikeastaan ainoa keino elää ilman työpaikkaa. Voihan maaseudulta toki suhata työpaikalle, mutta ei se pidemmän päälle ole järkevää ajella bensaa ja aivojaan poltellen ees-taas. Vapaus kuuluu työpaikattoman elämän keskelle.

Stressaaminen jatkuu, mutta erilaisena

Ainakin itsellä tämä ns. yrittäjyys/ työpaikaton elämä/ lepoistaminen stressaa silti usein. Tuloista, vaikkakin pienistä, olet vain sinä vastuussa.

Kun palkka tulee tilille, vaikka pelaisit työpaikallasi 70%:a Candy Crushia, stressin sisältö on varmaan erilaista. Jos katson, että saan pienen palkkani enää kaksi kuukautta, alkavat unettomat yöt. Onneksi tämä vuosi on ollut hyvä ja pikkupalkat ovat varmat vuoden loppuun. Siksi nukun juuri nyt hyvin.

Toinen kasvava stressilähde ovat maailman muutokset: Robotisaatio ja digitalisaatio sekä 1950-luvun mallilla toimiva hallituksemme antavat aihetta huoleen. Jollei meille tule perustuloa, millä kohta miljoonan ylittävä työttömien määrä elää? Nimittäin työttömyys ei tipu, se vaan kasvaa. Maailmassa ei riitä enää kaikille työtä, ainakaan siinä muodossa, miten olemme sen ajatelleet ja sitä tehneet viimeiset vuosikymmenet.

Silti en vaihtaisi tätä elämää pois – koskaan. Vapaus on suurempaa kuin isoinkaan Audi tai Swan.