Lahtelainen James Bond ja Tim Minchinin opit elämästä

Olimme toki kuulleet Funchalin lyhyestä ja haastavasta lentokentästä. Jotkut kaverini olivat jopa kräshänneet kallioseinään sitä simuloidessaan.

Vaan sieltä me täydellisellä tyynellä kelillä suhahdimme alas.

Lennolle olin varannut pitkän miehen paikat, eli +40€ istuin, Piallekin 🙂 Siinä se 168cm:n vaimo istui minun ja saman, ellei vielä pidemmän lahtelaismiehen välissä.

Lahtelaismies tuli paikalleen kuin kustavilainen laituriin – arvokkaasti. En siinä vaiheessa kiinnittänyt niin huomiotani, huomasin vain, että komea 80+ -vuotias mies oli kyseessä.

Vaan kuten niin monasti ennenkin Pia alkoi haastaa naapurina juttua ja sitähän sitten tuli. Kun olet nähnyt maailmaa – ja ihan oikeaa maailmaa – puhe voi olla upeaa.

Istuinnaapurimme kertoi mm. isästään, joka oli lohduttanut aikoinaan vävyään joka halusi lentäjäksi, mutta pelkäsi silloin, 70-luvulla, konetekniikkaa: “Älä sie huoli, kukaan lentäjistä ei ole ylös jäänyt.”

Saimme myös kuulla, miten kotkanpojat olivat “joutuneet” Rymättylän silakkapitäjänaisten seuraan joskus aikoinaan. Oli kalaa riittänyt, verkossa ja ilman.

Pitkät jalat ja kädet – aivan kuin itse sanoikin: Naapurinkin pullat sai helpolla. Mutta edelleen, hiuksettomanakin, mies oli komea. Niin oli vaimokin. Arvokkaasti vanhenneita ja edelleen aktiivisia ihmisiä.

Väistämättä tuli mieleen, jos me saisimme elää 30+ vuotta, olisimmeko noin fiksuja? Noin komeita emme olisi.

Kummassakin istuinkumppanissa oli sellaista, josta olen usein, uskonnottomana, yrittänyt selkoa: Grace -sana kun ei käänny hyvin suomeksi: Jos jotakin, Grace on kauneutta, ylväyttä, elegantiuutta, sivistystä ja käytöstapoja oikeassa suhteessa.

En sen sisällöstä tullut “hurskaammaksi” edes Merriam-Websterin selostuksesta (alla), mutta on upeaa tavata sivistyneitä ihmisiä, kun tuntuu välillä siltä, että elämme moukkien maassa. Ihmiset nälvivät toisiaan netitse ja ilman. Miksi? Tulkaa maailmalle katsomaan miten eletään.

Oppia Timin suusta

Tim Minchinin oppejakin voi ottaa onkeensa:

 

Definition of grace (Entry 1 of 2)

1a: unmerited divine assistance given to humans for their regeneration or sanctification
b: a virtue coming from God
c: a state of sanctification enjoyed through divine assistance

2a: APPROVAL, FAVOR

stayed in his good graces
barchaic : MERCY, PARDON
c: a special favor : PRIVILEGE
each in his place, by right, not grace, shall rule his heritage
— Rudyard Kipling
d: disposition to or an act or instance of kindness, courtesy, or clemency
e: a temporary exemption : REPRIEVE

3a: a charming or attractive trait or characteristic

Among disagreeable qualities he possessed the saving grace of humor.
b: a pleasing appearance or effect : CHARM
all the grace of youth
— John Buchan
c: ease and suppleness (see SUPPLE entry 1 sense 2b) of movement or bearing
danced with such grace

4—used as a title of address or reference for a duke, a duchess, or an archbishop

5: a short prayer at a meal asking a blessing or giving thanks

6Graces plural : three sister goddesses in Greek mythology who are the givers of charm and beauty

7: a musical trill, turn, or appoggiatura

8a: sense of propriety or right

had the grace not to run for elective office
— Calvin Trillin
b: the quality or state of being considerate or thoughtful
accepted his advice with grace