La dolce Turku

Kevään ja elämäni viimeisiä päiviä. Astuin lonksuvine polvineni (liikaa juoksua nuorena?) sähköratikkaan Stålarminkadulta. Se vähensi automaattisesti euron maksun tililtäni.

Valuin ulos Kauppatorilla. Ratikka on ainoa kuljetusneuvo millä keskustan alueelle enää pääsi, kävelijöiden ja pyöräilijöiden lisäksi. Vety- ja sähköautot sekä bussit siirrettiin 30-vuotisen Toriparkkisodan tuloksena maan alle v. 2018. Samalla koko keskusta-alue Koulukadulta Aninkaistenkadulle ja Aurajoelta Puolalanmäelle rauhoitettiin kävely- & pyöräilyalueeksi.

Torin kymmenet puut ja pensaat ympäröivät sen keskellä pulputtavaa Aurajoen keskusmutkaa. Joki saatiin vihdoinkin kaivettua keskustaan 2020-luvulla, autojen maan alle siirtämisen yhteydessä. Keskiön vesi oli kaiken lisäksi vielä lähdeveden kirkasta. Siitä olikin hyvä täyttää biojätteestä tehdyssä kassissa kantamani juomavesipullo. Hienoa että saatiin myös merivesisuodatus vihdoin toimimaan.

Torin laidoilta pääsi ostoskäytäviin ja -keskuksiin, mutta vanha mies halusi olla rauhassa. Siirryin kirjastolaiturille kahville, lukemaan Esko Valtaojan muistelmia. Mietin, että Esko olisi halunnut nähdä vuosi sitten tehdyn, miehitetyn Mars-lennon. Vetyveneet lipuivat jokea ylös alas. Näkyipä muutama melojakin. Tekevät varmaan samalla sähköä matkalounaan valmistusta varten?

Katselin 250 metristä jokikahvilakatua eteenpäin. E-paperit vilkkuivat joka toisessa pöydässä – työkiireitä monella. Itse tein enää vajaan päivän viikossa. Ei 78-vuotiaalta voi enempää vaatia. Eläkejärjestelmä kuoli mahdottomaan ahneuteen viime vuosikymmenellä. Rahat pelattiin ulos.

Vanhat, joskus niin kiiltävät business centerit, eli 2000-luvun alun työpaikat (silloin työskenneltiin vielä työpaikoilla, niin oudolta kuin se kuulostaakin) ovat nykyään kasvihuoneina ja lääkekasvatuskäytössä. Turussa niitä kylvettiin sarjatuotantona tyhjän päälle 1990-2010 -luvuilla. Teknologian ja ultrademokratialiberalismin yhteisaalto oli niillekin lopulta liikaa.

Viesti saapui päässäni olevaan anturiin. Ruokakassipalvelu oli tuonut viikon ruuat asuntoomme. Tässä iässä ei enää ollut niin väliä, joten tilasin tarpeet helppoa vihannes-currya varten. Lihaahan ei oltu syöty enää kymmeneen vuoteen.

Muistelin vanhoja aikoja. Kunnallisvaaleja 2020, jolloin valittiin viimeisen kerran vanhan demokratian mukaiset edustajat. Muistatteko vielä puolueet? Persut – voi jeesus!

Avoimuus jyräsi teknologia edellä senkin järjestelmän seuraavina vuosina. Jokainen kaupunkilainen pystyi nyt vaikuttamaan jokaiseen päätettävään asiaan. Lähialuepisteytys antaa itselleni paremmat kertoimet Telakkarannan ja Martin alueasioihin. Asuimmehan rakkaan vaimon ja parin robotin kanssa vielä siellä. Mietin että miksi piiskasimme kuollutta hevosta niin kauan? Siitäkin turhasta energiasta olisi saanut pari tyhjentynyttä kaupunkia toimivaksi.

Kahvit on juotu ja alkaa tulla vilu. Painan takista lisää lämpöä ja kävelen ratikkapysäkille. Vai pitäisikö mennä vesijunalla?

Pikku Apuri v.2048

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa