Kiitos vanhemmista ystävistä

Syystä tai toisesta meille on siunaantunut paljon meitä vanhempia ystäviä, Suomesta ja ulkomailta. Itse asiassa suurin osa on 55-75 -vuotiaita.

Ehkä syynä on jo vuosia sitten lanseeraamani omakroppatutkielma: Jalat parikymppisen, kroppa viiskymppisen ja pää eläkeläisen.

On mahtavaa törmätä jutuissaan ja viisauksissaan kokemuksen seinään. Joskus seinä murtuu, usein ei. Kun on kokenut enemmän, on vaan nähnyt enemmän.

Sitäpaitsi vanhemmat ovat hauskempia. Ei pingoteta koko ajan business-moodissa. Mekin ollaan se vaihe jo ohitettu, joten antaa nuorempien ja kunnianhimoisten supista keskenään siitä, kuinka kiireistä on koko ajan. Ei kiinnosta. Meillä ei ole enää. Superkiireisiä voi käydä hautausmaalla katselemassa.

Joskus nuorempana ajattelin, kun meuhkasimme mukahauskoja ja vanhempi väki naureskeli hieman halveksien, että “ne ei vaan tajuu”. Tosiasiassa he tajusivat liikaakin. Lähinnä säälistä hymyilivät.

Kiitos

Alison skottilaisena on ihan hulvaton tapaus, kun taas Merjaa Tampereelta en haastaisi edes leikkimieliseen painimatsiin. Erkiltä ja Heidiltä, Tampereelta hekin, tulee aina takaisin pää hiukka kivistäen ja vatsa niin kipeänä nauramisesta, ettei pysty autossa istumaan. Mark, englantilainen skotti, on täysin hulvaton tapaus, mutta silti hyvin viisas. Veljien äidin, Pirjon, ja vaimon isän, Jorman, energiatasoja en pysty ymmärtämään. Jos he pysähtyisivät, luultavasti kuumenisivat pohjaan.

Voi olla, ettei vanhemmista ihmisistä ole koneoppimisen aikakaudelle siirtyessä apua, mutta kaikessa muussa heitä pitää kuunnella. Opit.