Kiitos – unohtunut sana

Asiakas lähetti sähköpostia, tai itse asiassa kaksi, kun olin ideoinut hänelle palvelukokonaisuuden markkinointia.

Lähetin ihan vaan ensimmäisen draftin, pelastaakseni perseeni siitä, että olen edes siellä päin missä pitää, sillä ko. asiakas on nähnyt maailman huippujen töitä ja tehnyt niitä heidän kanssaan.

Sähköposti tulvi ylistyssanoja. Olin osunut oikeaan, ja siitä on nyt paitsi innostavaa, myös oikeasti kivaa jatkaa. Asiakas hyötyy omasta kiitoksestaan.

Kuukausi sitten uusi mainostoimistokumppanimme kiitti myöskin tehtyämme heille ensimmäisen yhteisen projektin. Silloin hätkähdimme Ranin kanssa pitkästä unesta. Nimittäin sitä ennen en edes muista muuta kuin perusjupinaa ja naputusta, joka kaiken lisäksi on lähes aina aiheetonta.

Sähköposti on vaarallinen media, koska osa ei osaa kirjoittaa ja ainakaan niin, ettei sitä ymmärrettäisi väärin. Se on vaikeaa, itsellekin. Ihan peruspyyntö esim. sivuston tietyn toiminnallisuuden muuttamisesta saadaan kuulostamaan paljon suuremmalta kuin 1. maailman turhalta ongelmalta. Rivien välissä on syytös: olette toheloineet alunperinkin.

Onneksi sähköpostin käyttö on vähenemässä ja puhelinkeskustelut taas lisääntyvät. Opimme.

Kiitos on tehokkain sana ja keino saada itsekin enemmän kuin tilasi.

Pikku Apuri