Keski-ikäisen terveys | Metan (Face ja Insta) sekä X-tilien lopettaminen
Keski-ikäisen terveys | Metan (Face ja Insta) sekä X-tilien lopettaminen
Vuosi 2025 alkoi edellisen jatkolla.
Olen lopettamassa sekä Facebookissa että Instagramissa ja lopetin jo X (ent. Twitter) -tilini. Metalla ei ole ollut käytännössä lainkaan asiakaspalvelua. Nyt lopettivat myös faktojen tarkistamisen, koska X:kin sen teki. Se riitti. Vuodesta 2007 alkanut suhde päättyy nyt.
Musiikkiryhmässä Iron Maiden oli liikaa
Postailin musaryhmäämme viime perjantaina Iron Maidenin No More Lies -biisin, niin Metan botit päättivän sen olevan seksuaalista ja poikkeuksellista sisältöä (kuvat alla) ja heittivät minut ulos mm. KAIKISTA RYHMISTÄ. Ei tuollaista tarvitse sietää. Pitäkööt tunkkinsa.
Jotta pärjää jenkeissä, ei ole enää varaa puhua totta somessa
Reilut kolme vuotta sitten Yle sai haltuunsa Facebookin sisäisiä asiakirjoja, jotka tietovuotaja Frances Haugen oli luovuttanut Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissiolle.
Tuhansia sivuja sisältävä vuoto piirsi kuvan yhtiöstä, jolla on valtavia vaikeuksia valvoa sen palveluissa julkaistuja sisältöjä eri puolilla maailmaa. Tästä huolimatta yhtiö pyrki aggressiivisesti laajentamaan toimialuettaan.
Asiakirjat paljastivat, ettei Facebook ymmärtänyt muita kulttuureja tai sitä miten, ihmiset käyttivät internet-palveluita. Yhtiön insinöörit olettivat, että kaikki toimii kuten Kaliforniassa.
Elon Musk on jo ehtinyt ilmoittaa, että X aikoo päivittää algoritminsa nostamaan esille positiivisia julkaisuja. Yhdysvalloissa muutos tukee Trumpin hallintoa, mutta sen vaikutukset eivät rajaudu vain Yhdysvaltoihin.
Nyt uusin juttu on se, että myös Insta teki X:n avulla oranssista idiootista presidenttiä.
Bluesky sekä Pixelfed tilalle
Avasin jo viime vuonna oman avoimeen lähdekoodiin perustuvan Bluesky -tilini ja nyt tein saman kuvapuolella. Uusi tili löytyy nyt Pixelfedistä, joka myös perustuu avoimeen lähdekoodiin. Nyt pääsomeni on Bluesky, jossa onkin jo 400 kamua! Pixelfediin kuvat ja LinkedIn maatkoon CV-pankkina, kuten tähänkin asti.
Voikaa paremmin – poistukaa Metan ja X:n palveluista 😉
Jari Liitola (ja karvakummipoika Elvis)