Kaikki mikä voi, muuttuu eettisemmäksi ja avoimemmaksi

Tulevaisuuteen voi kurkkia, vaikka se epävarma onkin.

Vuosisopimusasiakkaittemme kanssa istumme joka kuukausi ja katsomme mitä tuli tehtyä ja mitä pitää tehdä. Kaikki ovat nyt epävarmoja, joten olen neuvonut, alasta riippumatta, saman neuvon.

Taustaksi kerron tutkimuksista. Me suomalaiset arvostamme yrityksiä, jotka ovat vastuullisia. Yritys voi olla jopa avoimesti poliittinen. Hyvän tekoon puolestaan ei kelpaa “lahjoitamme tästä 0,5% maailman merien puhdistamiseen”, vaan hyvää pitää tehdä isosti.

Lähes 80 prosenttia 15–24-vuotiaista olisi valmiita maksamaan tuotteesta tai palvelusta enemmän tai useammin, jos sen tarjoava yritys antaa voitostaan vähintään puolet yhteiskunnalliseen hyvään Suomessa.

Kaikki mikä voi, muuttuu eettisemmäksi ja avoimemmaksi

Neuvonkin kaikkia asiakkaitamme muuttumaan avoimeksi, moraaliseksi ja eettiseksi yritykseksi. Maine kasvaa aina nopeammin kuin liikevaihto. Toki mokia saa edelleen tehdä ja tehdään, koska olemme ihmisiä.

Kun nyt katsoo mitä tahansa alaa Suomessa, täällä ei johto osaa kuin säästää. Ja se on nyt nähty, ettei sillä saa kuin kamaluutta aikaan.

On myös lukuisia esimerkkejä (mm. tässä ja tässä) siitä hyvästä mitä tapahtuu, kun palkkoja nostetaan, johtajia vähennetään ja yritykselle luodaan mm. simppeli, toimiva digitaalinen ohjaus.

Perttu vannoo disruption nimeen

Oikeasti kuuluisa tulevan tutkija, Perttu Pölönen, vannoo disruption nimeen, mutta pidän sitä aivan liian vaikeana tavoitteena pienehköille perusyrityksille. Siksi neuvoni on maallisempi, sellainen, jonka jokainen yritys voi toteuttaa.