Jollet riisu naamiota, se putoaa kuitenkin

Eräs vanhenemisen (ja vakavan diagnoosin) eduista on se, ettei välitä enää paskan vertaa siitä mitä muut sinusta ajattelevat. (Välitän toki mitä kaikki muuten ajattelevat).

Yrittäjänä minulla kuitenkin on joskus naamio, riippuen kassavirrasta. Jos meillä menee hyvin ja asiakas pöydän toisella puolella ei ole mielestään tsaarista seuraava, kaikki sujuu ilmankin, mutta jos on tiukkaa ja pöydän takana on itse itseään tärkeänä ja korvaamattomana pitävä henkilö, mietin laitanko kevyen päivänaamion kasvoilleni. Olen huomannut että en oikein jaksa enää silloinkaan teeskennellä. Vain se kauppa voi jäädä tekemättä.

Alallamme on nimittäin suuri etu siitä, että on kokoomusmainen kaikki on aina jees ja nyt let’s go -tyyppinen, hyperpositiivista kuvaa ulospäin antava ihminen. Kun katsoo osaa start-up -skenen tai digitalist -sakin menoa, sitä kummasti haluaa kulkea omaa polkuaan. Nimittäin:

Mietin edelleen eniten sitä, mihin asti tässä pitää venyä saadakseen vielä enemmän rahaa – ja miksi?

Kun on pitkään ollut pienet menot, eipä sitä suuria tuloja tarvitse. Lisäksi puuttuu täysin se isompi, kauniimpi ja kalliimpi auto/ vene / asunto -vaihde, niin mitä jää? En halua syödä enemmän, juonkin jo tarpeeksi. Vaatteita on niin, ettei edes ilmaiskeräys vastaanota.

Ja onneksi voi myös torpan vierastykityksestä sen verran vetää johtopäätöksiä, että meillä läheisiä ystäviä riittää. Joillekin siis kelpaa naamioton minä.

Kuitenkin on kiva pitää itsestään sen verran huolta, ettei joudu terveydestään tinkimään liian aikaisin. On kiva nousta aamulla ilman 16:sta lääkepurkkia aamiaispöydässä. Kun vielä rakkauttakin riittää, niin mikäs tässä, loppuelämässä.

“When you’re younger, I think you are encouraged or you encourage yourself to hide behind a mask. As the years have gone on, that mask has worn away. I’ve lost any reason to hide. The more vulnerable and honest, the better I feel about it.” JOSH HOMME