Jokainen laiva ei käänny digitaalisemmaksi – se vaatii pitkäjänteisyyttä

,

Joskus kokee asiakassuhteita, joissa kaikki muu toimii paitsi se itse asia. Henkilökemiat natsaavat ja on pääosin kiva tehdä työtään, mutta itse työ ei vaan edisty. Prosessin etapit menevät askeleen eteen ja sitten kaksi taakse.

Väkisin ei kannata ketään vakuutella. Kaikki laivat eivät ole tehty kääntymään. Silloin on parempi sanoa ei kiitos ja lähteä.

Tuollaisia projekteja tulee eteen harvoin, mutta niitä jää sitten pohtimaan: Teinkö jotakin väärin? Miksemme onnistuneet? Ikävää on, jos lopetus ei jommalta kummalta suju kunnolla. Alkaa syyttely ja sormilla osoittaminen. Silloin kannattaa vaan joustaa ja ei lähteä syyttelyyn mukaan.

Tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja kassavirtaa

Meille on tullut pari epäonnistumista vuosien varrella vastaan.

Jälkeenpäin olen analysoinut, että asiakkaalla ei ole ollut tietoa tarpeeksi ja ennen kaikkea: ei pitkäjänteisyyttä. Minun olisi pitänyt paremmin kertoa mihin junaan ollaan nyt astumassa, ja mitä se vaatii.

Kun lähdetään kääntämään markkinointia ja joskus jopa osaa liiketoiminnasta digitaalisemmaksi, vaatii se pitkää pinnaa ja myös kassajoustoa. Tulokset tulevat vasta, kun kaikki perusasiat ovat kunnossa ja mainonta on saanut jo ilmaa siipiensä alle.

Kotipesän kuntoonlaitto kanssamme maksaa yleensä n. 10-15 000€ vuodessa*. Sillä saa mm. uudet verkkosivut, uuden graafisen ilmeen sekä ohjeistuksen JA vuoden ajan tarvittavan mainonnan printtiin ja digipuolelle (Google, SoMe).

*Perustuu vuosisopimukseen, jossa keskimäärin 15-20 työtuntia/kk sekä Googlen ja SoMen kk-maksut yhteensä 250€/kk.