Ilkka Kivi: Ahdistaako päälle vyöryvä ekokatastrofi? (Facebook 2.7.2019)
Olen ottanut tavaksi jakaa erikoishyviä tekstejä Apurin blogissa. Nyt vuorossa koomikko Ilkka Kiven kirjoitus.
Hei! Ahdistaako päälle vyöryvä ekokatastrofi?
Hyvä. Se on ihan normaali reaktio siihen, että tuntemamme maailma lähestyy loppuaan. Se on niin iso ja pelottava muutos, että siitä voi olla ahdistumatta ainoastaan silloin, jos ei ymmärrä tai kieltäytyy ymmärtämästä planetaarisen mullistuksen käsittämätöntä kokoluokkaa ja monimutkaisuutta.
Mutta. Vaikka ahdistuneisuus on täysin normaali reaktio käynnissä olevaan tilanteeseen, ei silti ole mitään syytä antaa ahdistuksen muuttua hallitsevaksi tunnetilaksi omassa elämässä. Se tekee kaikesta kurjaa eikä loppujen lopuksi auta yhtään mitään.
En sano tätä mitenkään ylhäältä alaspäin. Olen itse kärsinyt ahdistuneisuushäiriöstä yli 20 vuotta ja tiedän, millaista on elää elämänsä siten, että tuntee jatkuvasti näkymättömän terän painavan kurkkuaan. Koska omaa mieltään ei voi vaihtaa toisenlaiseksi ja ahdistuneisuutta aiheuttavat olosuhteet tuskin muuttuvat kovinkaan nopeasti, ainoa keino pärjätä ahdistuksen kanssa on oppia elämään sen kanssa sovussa.
Koska minulla on mielenterveyteni heittelyn takia kertynyt paljon kokemusta siitä, millaista on elää jatkuvassa psyykkisessä puristuksessa, ajattelin jakaa teille muutaman näkemyksen siitä, miten ilmastoahdistuksen kanssa voi elää helpommin.
(Ennen kuin aloitan, haluan vielä erikseen muistuttaa siitä, että en ole näissä asioissa minkään sortin ammattilainen. Jos joku, joka on, huomaa tekstissäni jokin virheen, pyydän häntä kertomaan minulle siitä mahdollisimman pian. Samaten haluan painottaa sitä, että kyse on jutuista, jotka ovat toimineet minulle – en siis voi mitenkään luvata, että näistä on sinulle mitään hyötyä.)
1. HYVÄKSY TOSIASIAT
Ekokatastrofia ei voi enää mitenkään välttää. Ilmastonmuutos on jo käynnissä, samoin eliöiden kuudes sukupuuttoaalto. Vaikka kaikki luonnon tuhoaminen saataisiin pysäytetyksi huomenna, luonto on ehtinyt kärsiä jo niin paljon vahinkoa meidän tekemisistämme, että ekosysteemiltä kestää vähintään miljoona vuotta saattaa itsensä tasapainoon.
Katastrofi on siis joka tapauksessa tulossa. Kyse on enää siitä, kuinka paha siitä tulee.
Tämä on kauhea tosiasia myöntää itselleen. Itse tajusin asian perinpohjaisesti vuosi sitten ja se vuosi onkin sitten mennyt tätä faktaa sulatellessa. Voin kertoa, että vaikeaa on ollut, koska tarkalleen ottaen tämän tosiasian myöntäminen itselleen tarkoittaa sitä, että koko tähän asti rakennettu maailmankuva sortuu.
Meille on lapsesta asti kerrottu, että kun käymme koulut ja hommaamme duunin, siitä on mukava porskutella eläkeikään asti ja ostella matkan varrella rahoillaan kaikkea mukavaa. Tämä kertomus ei voi enää mitenkään pitää paikkaansa, sillä luonnon kantokyky ei enää kestä nykyistä maailmanjärjestystämme. Asiat tulevat muuttumaan perinpohjaisesti eikä kukaan tiedä, miten. Se on hyvin pelottava tilanne ja siksi sen myöntäminen on paljon epämukavampaa kuin jatkaa elämäänsä kuten ennenkin.
Aikuisina meidän täytyy kuitenkin olla valmiita hyväksymään nekin tosiasiat, joista emme pidä, ja korjata tekemistämme niiden perusteella. Se myös helpottaa ahdistuneisuutta: usein ahdistus syntyy siitä, että välttelemme kohtaamasta epämiellyttäviä tunteita ja tietoja. Kun asian kohtaa ja käsittelee sitä, ahdistuksen tunne helpottaa. Tämä johtuu kärjistäen siitä, että ihmisiä pelottaa kaikki tuntematon – kun ikävästä ajatuksesta tulee välteltävän mörön sijaan tuttu ja käsitelty, se ei enää onnistu kauhistuttamaan mieltä samalla tavalla.
2. ÄLÄ LUOVUTA
Mutta jos katastrofi on joka tapauksessa totta, eikö silloin ole sama antaa periksi, luovuttaa kokonaan? Mitä järkeä on taistella, jos sota on joka tapauksessa hävitty?
Sotaa ei ole hävitty. Kuten aiemmassa kohdassa sanoin, kyse on siitä, kuinka paha katastrofista tulee. Siihen voimme vaikuttaa vielä hyvin paljon.
Voimme vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti saamme maailman päästöttömäksi ja siten suoraan siihen, kuinka paljon maapallo ehtii lämmetä. Voimme vaikuttaa siihen, miten paljon luonnontilaisia alueita voimme suojella muutoksen paineessa selviytyvälle eliökunnalle. Voimme vaikuttaa siihen, kuinka moni joutuu jättämään kotiseutunsa ja miten ilmastopakolaisia kohdellaan.
Lohdullista tässä kaikessa on se, että ei ole olemassa pistettä, jonka jälkeen voimme antaa periksi. Voimme aina pelastaa vielä jotakin, voimme aina toimia luonnon hyväksi, voimme aina auttaa toisiamme selviytymään paremmin.
3. MUUTA OMAA TOIMINTAASI
Vihlovimpia tunteita ihmisessä on kognitiivinen dissonanssi – eli ristiriitaisuuden tunne, jossa tietää oman elämänsä perustuksiin kuuluvan arvon olevan totaalisesti pielessä, mutta ei osaa irrottaa siitä.
Väitän, että iso osa ilmastoahdistuksesta kumpuaa tästä tunteesta: tiedämme elämäntapamme olevan tuhoisa, mutta emme osaa luopua siitä tai muuttaa sitä toisenlaiseksi ja voimme henkisesti huonosti.
Aiemmin minulla oli kaikkea sitä, mitä yhteiskuntamme pitää tavoittelemisen arvoisena – paljon töitä, materiaalista hyvinvointia, tuhteja ravintolaillallisia, artesaanikaljoja ja ulkomaanmatkoja – mutta en silti osannut nauttia elämästäni. Jokin tuntui olevan perustavanlaatuisesti pielessä.
Vasta muutettuani elintapojani ja elämänlaadun noustua sen myötä kohisten ymmärsin, mistä kuviossa oli kyse: tiesin, että toimintani perustui puhtaasti itsekeskeisyyteen ja aiheutti valtavasti tuhoa ekosysteemille, mutta jatkoin sitä silti, koska minulle oli kerrottu, etttä näin on hyvä. Moraalisesti paskoille valinnoille rakennettu elämä on hiekalle rakennettu talo: koko ajan on sellainen olo, että perustus on valumassa alta.
Siksi yksi keino vähentää ahdistusta on korjata omaa tekemistään ja alkaa elää kestävämmin – pienentää omaa hiilijalanjälkeään ja ekosysteemiin kohdistamaansa rasitusta. Keinoja on satoja: vaihda työmatkusmuoto lennoista junaan, mene kauppaan auton sijaan pyörällä, opettele tekemään kasvisruokaa, siirry kiinakrääsän tilaajasta nettikirpparispesialistiksi.
Ja ota iisisti äläkä kasaa itsellesi Täydellisen Luontoihmisen taakkaa. Kaikkea ei tarvitse muuttaa kerralla eikä jokaisesta luonnon kannalta paskasta valinnasta kannata syyllistää itseään montunpohjaan – nykyisessä yhteiskunnassamme on mahdotonta elää ilman, että on osallisena luonnon tuhoamiseen, joten anna itsellesi myös armoa.
Tosin, sen armonkin kanssa kannattaa olla varovainen. Aika hupenee koko ajan ja jos elämäntapamuutoksesi on luokkaa “Ensi vuoden thaimaanreissulla voisin vähentää vesiskootteriajeluita noin 25 prosenttia”, olet osa ongelmaa, et ratkaisua.
Ja koska ihminen on mukavuudenhaluinen eläin ja nihkeä otus yhtään liikahtamaan parhaasta paikasta auringossa, kannattaa motivoida itseään muistamalla se, että elintason lasku ei tarkoita elämänlaadun laskua – usein tilanne on tasan päinvastainen.
Esimerkiksi minä vaihdoin linturetkikulkupelini autosta pyörään. Aluksi vitutti jokainen ylämäki ja käsi haki kaihoisasti rentoa otetta ratilla, mutta nyt en enää vaihtaisi takaisin autolla pöristelyyn. Pyöräilyssä on ihan eri vapauden tunne, lintuja näkee ja kuulee paljon enemmän ja ylipäätään keskimääräinen olo on kohentunut paljon, kun fyysinen kunto on noussut perseen noustua kuskinpenkiltä.
4. ELÄ ELÄMÄÄSI, ÄLÄ AJATUKSIASI
Ilmastoahdistukselle on erinomaiset perusteet. Itse asiassa hyvin harvalle muulle ahdistuksen aiheelle löytyy yhtä kattavaa tietomäärää tueksi.
Minun kohdallani ahdistavat ajatukset liittyvät paljolti tulevaisuuteen. Miten suomalaiselle luonnolle käy? Mitkä linnut kuolevat sukupuuttoon? Montako lasta kuolee nälkään, kun maa käy liian kuivaksi viljelyyn? Montako sotaa hupenevista resursseista käydään? Kuinka paskaksi tämä planeetta ehtii mennä? Oppiiko ihminen koskaan pois itsekeskeisyydestään? Muuttuuko maapallo elinkelvottomaksi kaikelle elämälle? Miten läheisilleni käy tässä kaikessa, miten ihmisille ylipäätään käy?
Jokainen näistä huolista on tieteellisesti perusteltu ja tosielämän todisteiden tukema. Ja silti ne ovat samaan aikaan täyttä hölynpölyä – yhden ihmisapinan aivojen hölinää ja itsensä pelottelua.
Ahdistuneelle mielelle tyypillistä on se, että se pitää kaikkein huonoimpia skenaarioita kaikkein todennäköisimpinä ja pyörittelee niitä uudelleen ja uudelleen etsien niihin jonkinlaista ratkaisua, lopullista vastausta. Tämä on massiivista ajanhukkaa: ensinnäkään, emme voi mitenkään tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu – suurin osa uhkakuvista on aivojemme luomaa kuvitelmaa. Ja vaikka nämä uhkakuvat toteutuisivatkin, murehtimisvalmistautumisella ei tavallisesti tee mitään, koska aito tilanne on kuitenkin lopulta jotain ihan muuta kuin osasi kuvitella.
(Tämä ei koske niitä tieteentekijöitä, joiden työnä on tutkia kyseisiä uhkakuvia ja auttaa ihmiskuntaa valmistautumaan niihin – jatkakaa te vain maailman taitavinta murehtimistanne, olette tärkeimpiä toivojamme.)
Painajaismaisissa mielikuvissa vellomista paljon tehokkaampi keino valmistautua epävarmaan tulevaisuuteen on elää omaa elämäänsä: huolehtia fyysisestä ja psyykkisestä terveydestään, lisätä tietämystään, oppia uusia taitoja, luoda ja ylläpitää merkityksellisiä ihmissuhteita, pitää huolta läheisistään ja niin edelleen. Paras keino varmistaa, että pärjää tulevaisuudessakin, on opetella pärjäämään jo nyt.
Ja elämästä täytyy myös näinä aikoina nauttia, vaikka se oudolta tuntuukin. Se on välttämätöntä oman hyvinvoinnin kannalta – jos kokee kaiken koko ajan epämiellyttävänä, se syö lopulta mielekkyyden kaikesta tekemisestä ja toivon paremmasta huomisesta. Jos emme anna itsemme kokea sitä, mikä elämässä on hyvää, emme lopulta muista sitä, minkä takia tätä taistelua käydään.
Eli syö välillä munkki. Ja ota toinenkin. Juujuu. Hillot pitkin naamaa jos siltä tuntuu.
5. KÄYTÄ ÄÄNTÄSI
Ekosysteemin tuhoa kiihdyttävällä koneistollaan on takana valtava määrä rahaa ja valtaa. Se tuntuu kertakaikkisen voittamattomalta ja uutisvirran seuraaminen tekee kurkussa pötköttelevästä palasta terävämmän otsikko otsikolta. Miten näin massiivisen tuhon voi ylipäätään pysäyttää?
Sillä, millä hirmuvallat on ennenkin pysäytetty: tavallisten ihmisten vastarinnalla. Kun riittävän moni meistä sanoo, että nyt riittää, hirmuhallitsijoiden on pakko perääntyä. Siksi et saa missään nimessä väheksyä vaikutusvaltaasi: loppujen lopuksi sinä päätät, miten tässä kaikessa käy. Jokainen meistä, päätös kerrallaan.
Afrikkalaista sananlaskua vapaasti mukaillen: “Hän, joka pitää itseään liian pienenä vaikuttamaan asioihin, ei ole koskaan nukkunut samassa huoneessa hyttysen kanssa.”. Katsokaa, millaisen kansanliikkeen 16-vuotias ruotsalaistyttö Greta Thunberg on polkaissut liikkeelle. Hän on fossiilijätteihin verrattuna todellinen hyttynen, mutta hänen sinnikäs ininänsä ei anna meidän enää nukahtaa rauhassa.
Mieti, miten epätodennäköisistä lähtökohdista tuo vastavoima ponnistaa ja mieti sitten sitä, miten paljon sinulla on valtaa kaikkeen ja mitä kaikkea voisit tehdä: osallistua politiikkaan, kirjoittaa näkemyksesi viimeinkin ulos, luoda ihmisiä herättelevää taidetta, rohkaista ystäviä yhteisiin ekoprojekteihin, viedä lapsia luontoon – mahdollisuuksia on jälleen loputtomasti
Meistä jokainen kaipaa elämäänsä merkitystä, tarinan, jonka päähenkilönä toimimme. Nyt meille aukeaa ainutlaatuinen tilaisuus olla oman elämänsä sankari: puolustaa elämää ihmisen historian suurimmassa murroskohdassa, olla vastavoimana nousevalle pahuudelle. Kutsu seikkailuun on annettu – meinasitko oikeasti, että lentokoneella aurinkorannalle suhailu Instagram-kuvapommitusta varten olisi siistimpää kuin osallistua ihmiskunnan suurimpaan henkiseen vallankumoukseen?
Koska sellaiseen meillä on nyt aidosti mahdollisuus – tai tosiasiassa sellainen vallankumous on selviytymisemme kannalta välttämätöntä. Meidän täytyy oppia hyväksymään se, että kaikki ei voi kasvaa rajattomasti ja kaikkea ei voi saada loputtomasti, Meidän täytyy oppia kunnioittamaan luontoa ja toisiamme. Meidän täytyy päästä eroon itsekkyydestämme, joka uhkaa tuhota lajimme.
Jos kaiken tämän loppuminen ahdistaa, muista, että sen loppuminen on välttämätöntä sen kannalta, että voisimme saada jotain parempaa. Toki tästä maailmasta on vaikea luopua, mutta niin tekemällä voimme tehdä vielä paremman.
Ja kun minulla kokonaisuus alkaa tuntua liian suurelta voitettavaksi, palautan mieleni Rogue One -leffan sanat:
“If we can make it to the ground, we’ll take the next chance. And the next. On and on until we win… or the chances are spent.”
6. AUTA AINA KUN VOIT
Meitä on vuosikymmeniä manipuloitu itsekkyyteen. Se on ollut välttämätöntä, jotta kapitalismin pyörät on saatu pidetyksi pyörimässä – jokaisen meistä on ollut välttämätöntä haluta itselleen mahdollisimman paljon, jotta näin mieletön rakennelma on pysynyt kasassa.
Se ei kuitenkaan ole todellinen luontomme. Laumaeläiminä olemme päinvastoin hyvin yhteistyökykyisiä ja halukkaita auttamaan toisiamme. Meihin on valettu epäreiluuden käsite – ymmärrämme sanomattomasti sen, jos hyvä jaetaan epätasaisesti. Siitä myös kummunnee iso osa ilmastoahdistuksesta: tiedostamme, että on väärin, että meillä on asiat niin paljon paremmin kuin muilla.
Siksi kannattaa antaa itselleen lupa toimia kuten ihminen ja auttaa muita mahdollisimman paljon. Siinäkään eivät toteutusmuodot lopu ihan heti kesken: voit kerätä feissarina rahaa hyväntekeväisyysjärjestölle, auttaa mummoa kauppakassin kanssa tai soittaa sille kaverille, jolla tiedät menevän vähän huonosti.
Kautta historian ihmiset ovat selvinneet tiukoista paikoista auttamalla toisiaan pyyteettömästi ja olemalla tukena kanssa-apinalle, kun maailma tuntuu kaatuvan päälle. Se on tärkein ominaisuutemme nyt, kun koko maailma vääntelehtii muutoksen kourissa. Siksi kannattaa epäluulon ja vihan sijaan lietsoa yhtenäisyyttä ja solidaarisuutta, käyttää empatiaa siinä kohtaa missä toinen käy aggressiiviseksi. Riippumatta siitä, mitä tulevaisuus eteemme, me koemme sen yhdessä. Ja mitä helpommaksi toistemme olon teemme, sitä parempi todennäköisyys meillä on selviytyä.
Ahdistuneisuus kumpuaa usein myös voimattomuuden tunteesta – turhautumisesta siihen tunteeseen, ettei voi tehdä maailman paskuudelle mitään, vaikka kuinka haluaisi. Aina voit. Voit aina helpottaa maailman tilannetta edes vähän – pienistä pisaroista kasvaa suuria puroja, laita hyvä kiertämään ja minkähän kolmannen onnenkeksiviisauden tähän vielä keksisi.
Näin. Tällaisia angstinlannistamisvinkkejä ammattiahdistujalta tällä kertaa. Kevyempää tiistaita kaikille!
