Haluan laadukkaita tavaroita, joita on kannattavaa huollattaa sekä korjata
Minulla on teoria: Meille on yli 20 vuotta raijattu Kiinasta konttikaupalla halpaa paskaa. Sellaista, joka hajoaa lähes heti ja kulkeutuu lopulta kaatopaikkojen kautta Afrikkaan, lasten poltettavaksi (kärjistäen). Aika monella on mitta täysi. Haluamme laatutuotteita, joita kannattaa taas korjauttaa ja huoltaa. (Artikkelikuvan esimerkkinä 120 -vuotias torppa ja sen korjaaja).
Ostimme muutama vuosi sitten 80-luvun ompelukoneen käytettynä, koska ompelukonekorjaaja, jonka liikettä ei enää ole, kertoi samaa kuin hyvä elektroniikkakauppiaskin: Vanhemmissa tuotteissa osat olivat metallia, 90-luvun loppukoneissa jo muoviset. Kone on toiminut rasvattuna kuin rasvattu.
Kun olemme juosseet halvan hinnan perässä, laatu on laskettu olemattomalle tasolle.
Meillä, kuten monella muullakin täällä länsimaissa, on liikaa kaikkea: Koneita, vaatteita, tavaroita. Nyt moni lainaa erikoisempia tutuiltaan tai sitä varten avatuista verkkopalveluista, kuten Kuinoma tai Lainatavara. Tarvitseeko sitä huonolaatuista pyörösahaa ostaa yhtä puunpätkintähommaa varten?
Olemme päättäneet ainakin kartoittaa hyviä vaihtoehtoja, kun jotain aidosti tarvitaan. Sitä ennen pitää käydä perustava keskustelu siitä, tarvitaanko sitä ollenkaan vai voisiko sellaisen vuokrata, lainata tmv.? Jos sellainen tarvitaan, on se useammin vanha ja käytetty kuin uusin malli, poislukien tietotekniikka.
Mikäli yhä useampi toimii samoin, siitä seuraa se, että kulutus sakkaa. Ja kun se niin tekee, valmistajat, toivottavasti, alkavat tehdä taas laatutuotteita, joita voi huollattaa kuntoon järkihinnoin.
Palaamme siis taaksepäin. En usko että 3D-tulostus tuo meille laadukkaampia tuotteita. Nopeammin tehtäviä huonoja kyllä.
Tarvitaan muovivero ja muita rajoittajia epäekologisille tuotantotavoille ja -materiaaleille. Tästä puhuu myös päivän HS-pääkirjoitus:
Pienet yksittäiset teot eivät enää riitä, vaan tarvitaan isoja rakenteellisia muutoksia. Ne eivät ole ilmaisia eivätkä helppoja. Tuotantoa ja kulutusta voidaan ohjata tehokkaasti esimerkiksi verotuksella. Seuraavan hallitusohjelman pitäisikin jo sisältää merkittäviä toimia Suomen ekologisen velan lyhentämiseksi.