TPS

TPS on 1900-luvun suuruus, jolla on monia mestaruuksia ja hieno historia. Sen johto on aina ollut lievästi ylimielinen, johtuen juuri historiataakasta.

Nyt tuo ”Kulta on värimme” -kerho on vähentymässä, ja seuralla on tahtova, suoraselkäinen valmentaja (Kai Suikkanen), joka on tuonut jo yhden yllätysmestaruuden pari vuotta sitten. Seuran hallituksesta löytyy myös ainakin yksi samanlainen mies, Jukka Koivu. Olisiko nyt aika muuttaa myös viestintää?

Sillä 2000-luku on seuralta ollut vanhan toistoa. Tosin viimeiset pari vuotta eräs työntekijä organisaatiossa, nimimerkki TMA (!!?), on pitänyt huolen siitä, että seura tiedotti hänen suullaan edes jotain Twitterissä, Jatkoajan keskustelupalstalla sekä Facebookissa. TMA ymmärtää miten pitäisi viestiä ja markkinoida, mutta mitä tehtiin? Hän tippui ko. kanavista pois. Ei ole vaikea arvata, kenen toimesta ainoa onnistunut tiedottaminen suljettiin.

JOUKKUE OLEMME ME

Yritimme aloittaa viestinnän muutoksen muuttamalla radikaalisti seuran markkinointia v. 2008. Revolverin kanssa ideoimme seuralle uuden sloganin: Joukkue olemme me. Sille sloganille tehtiin verkkosivut, jotka keräsivät 5451 aitoa kannattajanimeä taakseen. Ylpeitä kannattajia, jotka omalla nimellään kannattivat väriä! Slogan alkoi elää fanien, ja jopa seuran omissakin kannatuslakanoissa ja -tauluissa. Alku oli hyvä!

Idean tarkoitus oli tietenkin tehdä seuran ympärille yhteisö ja korvata paperimainokset toiminnalla. Seuran ja kannattajien yhteinen paikka, jossa tieto kulkisi kahteen suuntaan. Olimme 4-5 vuotta edellä aikaamme, koska 2008 tuota ei todellakaan tajuttu. Nyt se yhteisö pitäisi olla jo toiminnassa!

Jos olisimme saaneet lähteä kehittämään JOM:tä yhteisöksi, olisimme sitoneet JOM-sivuihin tiiviisti mukaan erilaisia digikanavia ja -toimintoja: Fani- ja seuravideot löytyisivät YouTubesta, keskustelut sivuilta, FB:sta. Twitteristä olisimme rakentaneet ykköstiedotuskanavan, jonka kautta saa kaiken tärkeänkin infon.

Mutta ei. Jatkoa ei ymmärretty, vaan palattiin takaisin Turun Sanomien sivuille, jonka mediatilasta saa hyvän alennuksen. Slogan kyllä otettiin paperi-ilmoituksiin mukaan. 1900-luvun magneettinen menestysvuosien vetovoima oli liian vahva. Itse väsyin tähän pari vuotta sitten. Vanha väsytti uuden.

AVUSTA EI MAKSETA

Paitsi, että seura on tippunut markkinoinnin kärryiltä, on se kuulu myös toisesta asiasta: Markkinoinnista ei makseta ammattilaisille. Lippuja ja ”taskurahaa”. Sillä aina löytyy kaupungista joku, jolla sydän on niin mustavalkoinen, että suostuu tekemään markkinointia pikkurahalla, tai jopa ilmaiseksi. Se, joka onnistuisi tämän laivan suunnan muuttamaan, saisi siitä hyvän sulan hattuunsa. Tämä siis seurassa, jolla on yli viiden miljoonan liikevaihto.

KARHU OSOITTAA HERÄÄMISEN MERKKEJÄ

Onko syy Suikkasen, jonka loistavat mainokset Pelicans-aikana keräsivät YouTubessa hittejä, mutta pientä heräämistä on havaittavissa. Suikkasen Youtube-linjaa jatkettiin keväällä. Sen jälkeen täysi hiljaisuus. Tosin nyky-tj (en edes muista nimeä) tapasi fanit pari viikkoa sitten ja keskusteli seuran tilanteesta. Se olikin hyvä, sillä miehestä ei oltu vuoteen kuultu mitään. Ulos on kommentoinut vain pelaajavastuullinen Ari Vuori.

FANIT HALUAVAT ENEMMÄN TIETOA

Tästä on kysymys. Positiivinen pelto kyntämistä vailla. Seuran fanit ovat niin intohimoisia, että he janoavat tietoa: Mitkä ovat kentälliset nyt? Keitä pelaajia vielä tavoitellaan? Mitä muutoksia organisaatiossa? Onko seuralla vihdoinkin tavoitteita, pitkän linjan strategiaa? Miltä talous näyttää? Onko tarjouksia vesillä? Miten ottelutapahtuma muuttuu? Saako kausilippulainen oluesta ja nakeista alennusta? Miksi ei? Jne. jne. jne.

Se, mikä ennen pidettiin vain seinien sisällä, pitää sopivin erin vuotaa nyt myös seinien ulkopuolelle! Se vaatii uusista kanavista perillä olevaa henkilöä, ja hänen vastuunsa nostamista. Luottamusta. Sillä nyt Joukkue Olemme Me – ihan oikeasti. TMA:ta tarvitaan, mutta hän tarvitsee nyt myös aidon viestintäposition. Räikkösen suulla: I know what i’m doing!

Toivon fanina, että seura kuuntelisi, vaikka sitten sillä Kokoomuksen korvallakin. Muuten on katsomossa hljaista tulevina vuosina.

Pikku Apuri

EDIT: Ja siis tältä hommat näyttävät ulkopuolisen fanin silmin. En tiedä miten asiat oikeasti ovat, kun niistä ei kerrota.

1 reply
  1. Milla
    Milla says:

    Kuulostaapa kivikautiselta. Lieneekö päättävissä asemissa vanhoja ukkoja, jotka eivät tiedä somesta yhtään mitään. Tosi harmi faneille!

    Vastaa

Kommentoi?

Osallistu ja levitä sanaa.
Osallistu.

Kommentoi?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.