Digitorpparin kevättä

Siirryimme maalaisiksi Taivassaloon pari viikkoa sitten, ja torpparielämä tarjoaakin digihörhölle hyvää vastapainoa. Tämänkin kirjoituksen jälkeen lähdemme kääntämään perunamaata ja istuttamaan idätetyt potut kasvuun.

Eilen saimme kaikki aiemmin karsimamme omenapuunoksat haketettua ja siitä edelleen joko savustus- tai kasvimaakäyttöön. Iltaa ja Suomen 1. MM-peliä varten sain hankittua edullisen (käytetyn) videotykin ja Ikean pimennysrullaverho -yhdistelmän (yht. 200€), jotta saadaan kisahuumaa salin puolelle. Nurmikenttäkin tuli ajettua ensikertaa.

Ensi viikolla alkaa terassiurakka pohjatöiden merkeissä. Raavimme irti n. 40m2 nurmikkoa, johon laitamme aluskankaat, hiekat ja sorat. Lisäksi aurinkopaneelien asennus on jo ovella. Kohta saamme taivaalta sähkömmekin.

Kyllä täällä nauttii. Ns. palkkatöitäkin jaksaa paremmin, kun välillä saa aikaiseksi jotain oikeaakin. Kulutuskeskeinen kaupunkielämä on taakse jäänyttä elämää.