>
Moni kyselee juuri nyt erinäisten mainonnan neuvojen, tarpeiden ja apujen perään. Eritoten digitaalisen markkinoinnin saralla yritykset eivät tiedä mitä juuri nyt pitäisi tehdä. Ja nyt jos koskaan ei tarvita maltaita hyvän asiakassuhteen ylläpitoon ja markkinointiin, mutta silti moni kylvää edelleen kymppitonneja muutamaa printti-ilmoitusta varten! Avoimmuudella ja luovuudella pärjää pitkälle, mutta kenellekään ei yrityksissä osoiteta mahdollisuutta, aikaa, tai roolia moista varten. Eli jos yrityksenne tarvitsee apua:

– markkinointitarjouspyyntöjen laadintaan
– markkinointitarjousten hyväksymiseen/ tekijän valintaan
– yrityksen markkinointikeinojen suunnitteluun (ja tekoon)
– vaihtoehtoisten keinojen valjastamiseen (blogit, sissimarkkinointi, hakukoneet, facebook, jne.)
– asiantuntija-apuun esim. oikeiden yritysten ja/tai henkilöiden hakemisessa (verkostoituminen, yhteistyö)

…olen vapaasti käytettävissä n. 15 vuoden markkinoinnin, myynnin ja eritoten digitaalisen markkinoinnin kokemuksella – eri yrityksistä.

Asiakkaita joille olen vuosien varrella palveluitani tarjonnut ovat mm.: Orion, Mazda, Kjaerulff 1, Oras, Valmet Automotive, Strandbo Group, sekä lukuisat mainostoimistot ja pk-yritykset.

Yleisin aloitus on kuunnella haasteesi läpi ja luoda sen pohjalta ytimekäs kartoitus.
Päivähintani on 490€ (alv 0%).

Mukavin kevät-terveisin,

Jari Liitola, Pikku Apuri
jari(at)pikkuapuri.fi

>Moi.

Olemme nyt osa kansainvälistä Carrotmob -liikettä. Olin eilen skypeillen yhteydessä liikkeen perustajaan Brent Schulkiniin ja apuriinsa Jen Drakeen. Kerroin mitä kaikkea täällä Turussa on tähän mennessä tehty, ja sovimme että toimin jatkossa Turun alasivujen editorina. Niinpä rustasin yön selässä heippa -tekstin uusille sivuillemme osoitteessa: http://turku.carrotmob.org/

Eli jos ja kun sulla on Turun mobiin liittyviä asioita, kuvia, videoita, paappa mulle mailiin jari@pikkuapuri.fi, niin ohjaan ne tuolle sivustolle.

Porkkanaa, ei keppiä.

>Nyt tuli törmättyä niin tärkeään juttuun/artikkeliin, että se on pakko levittää. Yksi suosikkihahmoistamme, Louis C.K., oli taannoin Conanin showssa vierailemassa. Hän otti esiin taantuman/laman/mikätämänytsittenonkaan hyvän pointin: meidän pitää rauhoittua ja oppia taas elämään realiteeteissa. Nyt hän jatkaa aiheesta Vanity Fairin jutussa:

You seem genuinely delighted that the foundations of capitalism are crumbling. Are you just naturally a glass-half-full kinda guy, or do you think consumerism has corrupted us?


I just don’t trust any of it. Every time I read something about how there’s been another ridiculous climb of the Dow Jones, there’s a part of me that goes, “This can’t be good.” None of this is real money. You know what I mean? It’s not like there’s actually more of anything. It’s just ideas. When people are getting richer and richer but they’re not actually producing anything, it can’t end well.

Another Great Depression might do us some good. It’d be like economic rehab.

That’s exactly what it is. It’s forcing us back to reality. “Wait, I only have the money I make from work? How am I supposed to live on that?” Figure it out. We’ve spent so many years being spoiled that we don’t know how to live anymore.

Technology was supposed to save us, giving us jetpacks and robot maids and making life easier. What went wrong?

I think people just got numb to it all. It seems like the better it gets, the more miserable people become. There’s never a technological advancement where people think, “Wow, we can finallyWhy not?!” And I think a lot of it has to do with advertising. Americans have it constantly drilled into our heads, every fucking day, that we deserve everything to be perfect all the time. do this!” It’s always, “We can’t do that yet?

That’s true. Most successful commercials are based on selling entitlement.

They all try to remind you of how cool you are. “You’re so cool, you park your S.U.V. on a mountainside when you climb.” What? No, I don’t do that at all. Nobody I know is doing that. “You deserve the best cause you work so hard!” Actually, no, I don’t work hard. I waste most of my time at work. Everybody does.

Toinen vastaavanlainen case kuin Lous CK:n esille nostama kulutuksen ja mainonnan aiheuttama yliannostus, on seksin yliannostus. Sitä jauhetaan ja siitä jauhetaan joka paikassa. Sitten ihmetellään kotiolojen ”ongelmia” ja kaivetaan asioita suhteiden sisältä, kun syy todellisuudessa on 24/7/365 mediarummutuksen (seksi myy… my ass!) aiheuttamaa.

Onko 2010-luvun ihminen siis vain ylitylsistynyt (englanniksi: numb) kasa lihaa ja luita, joka istuu 2500 euron portugalilaisella kotisohvallaan, täydellisesti sisustetussa kodissaan, uusinta Playstation 5:n kaukosäädintä painellen – ihan vitun velkaantuneena? Vai voisiko hän olla taas ihminen, joka elää omien varojensa ja luonnonvarojensa mukaisesti ystäviään tapaillen ja onnellisena?

It’s up to you.

>
Porkkanamafian kohteiksi 14.3.2009 ovat valikoituneet:

Kerttu

Pippurimylly

Hugo

Eli kaikilla on mahdollisuus käväistä lounaalla, päivällisellä, oluella, tai pitkällä illallisella, koska vaihtoehdoista löytyy kaikkea kaikille.

Ravintoloitsija/kohteiden omistaja ymmärsi Porkkanamafian tempauksesta olevan vain hyötyä. Siksi hän hyvin avomielisesti lupasi kaikki myyntivoitot (100%) ko. päivältä ravintoloiden ekologisemmaksi muuttamiseen. Vertailun vuoksi: Hesassa järjestetyssä tempauksessa ravintola Juttutupaan mafia sai voitoista vain 51%.

Nyt ei siis tarvita kuin väkeä. Jos olet menossa ulos lauantaina 14.3., tule johonkin porkkanakohteista – saat hyvää aikaan. Ja kerrothan tästä myös kavereillesi?

PIKKU APURI/ PORKKANAMAFIA

>Porkkanamafia istui eilen alas, ja näyttää siltä että Turun toiminta on vihdoin todenteolla käynnistymässä. Päätimme että ensimmäinen iskumme kohdistuu ravintolaan x lauantaina 14.3.

Tämän mafian perusidea on puhdas, mutta itse haluan kehittää sen ulos kaupallisista iskuista, kohti laajempaa vaikutuspiiriä. Porkkanamafian perusideahan on muuntaa joukkovoiman aiheuttama kaupallinen hyöty ekologisiksi parannuskeinoiksi. Tuota ideaa laajemmin käsittelemällä päädytään esim. yrittäjäjärjestön tyyliseen ”rinkiin”, jossa ekologiset yritykset ja palvelut kerätään Porkkanamafian vaikutuspiiriin.

Kun jäsenmäärämme Suomessa ylittää 10 000 haamurajan, sillä on jo jonkinmoinen vaikutus meidän kuluttajien ostokäyttäytymiseen. Jos vaikka ideoidaan, että PM:lla olisi tulevaisuudessa tuollainen sivusto ja verkkokauppa, jonka kautta voisi esim. ostaa suoraan tuotteita ja palveluita ekologisesti toimivilta yrityksiltä, voitaisiin puhua jo ajatuksesta, jossa PM saisi jokaisesta ostosta komission, joka kerätään esim. Porkkanamafian säätiöön tai rahastoon. Tuota pottia voisi sitten myöhemmin käyttää ja jakaa globaalistikin merkittäviin ekologisiin hankkeisiin, kuten esim. aurinkovoiman kehitystyöhön.

Ei tämä niin vaikeaa ole, mutta hauskaa se on 😉

Tervetuloa mukaan:

Facebookissa
Verkossa 1
Verkossa 2

Pikku Apuri

>
Toriparkista nousi aiheesta turkulaisten ykkösjuttu vuonna 2008. Koko episodi oli hyvä esimerkki siitä, miksi Turku oli suurempien kaupunkien imagokyselyssä pahnan pohjimmainen. Pieni päättävien ydinjoukko päätti runnoa suurten kaupallisten tahojen toivomukset nopeasti läpi, ennen kaupunkilaisten heräämistä. Ei onnistunut.

Jos halutaan elävöittää Turun keskustaa, ja taistella sen avulla suuria kauppakeskuksia vastaan, se onnistuu vaan yhdellä tavalla. Keskusta pitää sananmukaisesti elävöittää. Se tarkoittaa esim.:

  • Ydinkeskustan muuttamista kokonaan aidoksi kävely- ja viihtymisalueeksi
  • Bussi- ja muu julkinen liikenne Puutorille, joka jo pilattiin 90-luvulla
  • Torin toiminnan ja sen ulkonäön täysi muutos. Tori tarkoittaa markkinapaikkaa, joten se mitä uusi, ihmisille tehty keskusta kaipaa, on päivittäisiä tapahtumia koko keskustan alueelle! Kahviloita, istumatilaa – eurooppalaista elintapaa
  • Keinoja, jolla uusi luova ja taiteellinen jokiranta pystytään yhdistämään hienosti kaupalliseen keskusta-alueeseen
  • Sekä kaupunkilaisten aitoa heräämistä ilmastonmuutokseen, ja sitä kautta laajempaa asioimista lähikaupoissa sekä erikoisliikkeissä, joita keskusta tarjoaa

Katsokaa torin seutua nyt. Näkymä on suoraan kuin jostain romanialaisesta pikkukaupungista vuonna 1972. Nyt tarvitaan tuoreita ajatuksia, koska nykymeno ei toimi. Mikä on esimerkiksi se 60-luvun avaruustoteemipaalu torin keskellä? Joulukaupunki? Kulttuuripääkaupunki? Yeah, right.

Onko se niin vaikeaa ottaa mallia esim. mistä tahansa keski-Eurooppalaisesta kaupunkikeskustasta? Mitä niillä ”opintomatkoilla” on tehty muuta kuin juhlittu? Onko kukaan tehnyt matkoista edes ideamuistiinpanoja? En voi ymmärtää millään, miksi keskustan elävöittämisasia on näin vaikeaa. Ainoa selitys on suurten kaupallisten toimijoiden valta ja toiveet nuijan takana.

Olisiko Turulle hyväksi perustaa kaupungin päättävistä elimistä erillään oleva ajatushautomo, johon voisi aina kutsua käsiteltävään asiaan sopivia kaupunkilaisia? Hautomon lopputulemana olisi aina selkeä ehdotus, joka menisi sitten asiantuntijoiden viilauksien kautta valtuuston käsittelyyn.

On aika tehdä jotain toisin. Onhan meillä vielä onneksi hieno jokiranta ja suurtorin alue, jossa kelpaa kävellä. Oikein mukavaa joulun aikaa kaikille.

Jari Liitola

>

On ollut mukavaa syyskiirettä, joten Apurin blogiosasto on jäänyt selkeästi paitsioon.

Apuri on viime ajat toiminut plannerina ja kirjoittajana mainostoimisto Revolverille. Suurimpana työllistäjä on ollut kuntapuolen markkinointiasiat, jotka ovat erittäin mielenkiintoisia ja ihan eri tolalla kuin business-puoli. Joulukuusta eteenpäin kannattaakin kurkkia asioita, joita kerrotaan mm. erään suuren Pohjanmaalla sijaitsevan kaupungin laajentumisesta, sillä se on tästä näppiksestä ulos soljunutta tavaraa.

Muuten olen kovasti pohtinut sellaista, että kotikaupunkiini Turkuun pitäisi saada oma Think Tank. Siihen voisi kerätä kiinteän ydinjoukon, ja jokaisen eteenpäin vietävään projektiin siihen sopivia vierailijoita. Kyseisen ajatushautomon työ olisi yleisesti miettiä ja kehittää kaupungin asioita eteenpäin. Kun paketti olisi valmis, se menisi valtuuston tmv. ko. asiasta vastaavan instanssin käsittelyyn.

Syy tuohon on tietysti Turun päättäjäinstanssien surkea toimivuus. Kaikki kestää ja kulkee hahmottomasti pöydältä toiselle, ja erityisesti ihmiskeskeisten innovaatioiden puute.

Ketähän moisella ajatuksella voisi lähestyä?

>

Turku tekee 20 miljoonaa euroa budjetoitua huonomman tuloksen (budjetoitukin oli 11 miljoonaa euroa pakkasella), ja ensi vuonna luvassa on vielä tuplasti lisää huonoja uutisia. Olisiko syytä hiljentykää toviksi ja katsoa peiliin? Jos kaupunki olisi yritys (eikö se ole?), sieltä saisi 40 % väestä lähteä ja johto vaihdettaisiin.

Mutta kaupunkihan ei ole mikään. Siellä vain asutaan, työskennellään, ja ostetaan palveluita sekä tavaraa. Se vain on. Kaupungin terveydenhuolto, jätehuolto, energiansaanti, joukkoliikenne, ja muut ”pikkuasiat” vain tulevat jostain, ja hoituvat arkirutiinina maanantain lilluvan harmauden lailla.

Lokakuun kuntavaaleissa voimme pitää huolen siitä, etteivät he, jotka löytyvät Googlesta hakusanoilla Turun valtuusto 2005 – 2008, enää jatka työssään. Tuohon sakkiin kun vielä lisää loputtomat lautakunnat ja virkamiehet, on meillä koossa se porukka, joka lopputöikseen vielä väistänee vastuunsa jättämällä tärkeitä päätöksiään tulevan valtuuston harteille. Ja vastaajille heti tiedoksi: jos kuntapoliittisia päätöksiä ei valtuustosta käsin enää pääse tekemään, tehkää asialle jotain. Eihän se että joku ei toimi, voi olla syy tekemättä asialle mitään? Valitettavasti kuntademokratian kauhtuneessa kabinettipelissä ei asukkailla juurikaan ole vaikutusmahdollisuuksia.

Yritin miettiä viimeisen parin vuoden saldosta jotain hyvääkin, ja muistin muutaman: Upea uusi kirjastokokonaisuus sekä Aurajoen (keskeneräinen) valaistus sekä jalankulkuväylät Halisten kosken suuntaan. Samoin matkailun täsmäreissut Kakolanmäelle ja Akerin laivoille ovat mukavia uusia tuulahduksia. Uusinta hyvää oli kaupunginjohtaja Pukkisen lupaus ”Turun omasta Kaapelitehtaasta keskusta-alueelle”, joka toivottavasti toteutuu heti ensi vuonna. Vinkki: Pitäisikö Turun verkkosivuilla olla lista näistä hyvistä asioista? Sinne siis voisi lähettää moisia talteen, koska ”good news is no news” – on sanonta, joka usein pitää paikkansa, eli hyvät aina unohtuvat.

Ja mitkä edellytykset kaupungillamme olisivatkaan! Turku on maantieteelliseltä sijainniltaan mahtipaikalla, kaupunkia halkoo joki, sen suusta alkaa maailman kauneimpiin kuuluva saaristo, ja muuhun suuntaan mennessä vastaan tulee upeita metsiä, soita, ja kaunista maaseutua. Helsinkiin pääsee kohta vain painamalla kaasupoljinta (jollei juna kelpaa).

Turun kannattaisi valita muutama kärkihanke, joita systemaattisesti kehittää eteenpäin. Voisimme kulttuurikaupunkistatuksen lisäksi profiloitua esim. ekologiseksi edelläkävijäksi Suomessa, joka tekee jätteistään, vedestään, tuulestaan, ja auringostaan oman sähkönsä – ja myy sitä muille. Tosin siinäkin tehdään juuri päinvastoin, laivataan jätteet Saksaan!!!?? Siinä teille ekologisuutta.

Voisimme olla myös merenkulun profiilipaikka, jonne tultaisiin erikoistumaan kaikissa ko. alaan liittyvissä toimissa. On aivan turha ampua joka suuntaan kuten nyt on tehty. Ja sitä paitsi, joka kaupunkiseudulla on omat MegaParkinsa jotka odottavat vain ajan ne puhkovan.

Tulevissa kunnallisvaaleissa jokaisen turkulaisen (työnantajina) pitää huolehtia siitä, että kokoon saadaan joukko, joka pystyy edes oman taloutensa hallitsemaan paremmin. Vielä on mahdollisuuksia kääntää Turun kurssia, ei päästetä sitä käsistä.

Pikku Apuri, ”teen mitä osaan”

>

Vuonna 1976 olin kuusivuotias. Minut olisi runnottu Kupittaan viimaisessa seisomakatsomossa, ellei pappani olisi pitänyt minua tiukasti sylissään. Isot ja äänekkäät ihmiset huusivat, taputtivat, ja mölysivät ympärilläni kun Martti Jarkko (kaiketi?) harhautteli luistimillaan vastustajia kentällä, ja ”Numppa soitteli viuluaan”. Kun tuli tauko, jonotimme höyryävää makkaraa johon sai kylkeen maailman parasta Kupittaan jääkiekkohallin sinappia. Olin koukussa.

Vuonna 1995 tanssimme isäni kanssa Elysee-areenan muovipenkeillä, kun jättimäisessä hallissa soi Kai Hyttisen Dirlandaa. Saku Koivu, Raimo Summanen ja Jere Lehtinen pöllyttivät ”kulmamyllyään”. Tauolla huuma vähän laantui, sillä käytäviltä sai taskulämmintä olutta muovituopissa, ja pikkuruinen hodari maistui muoviselle. Olin silti vielä fani.

Vuonna 2005 istuin apaattisena silloisen työnantajani kausikorttipaikalla ja katselin kelloa: enää tunti niin pääsee kotiin saunomaan. Joukkue liukui haluttomana jäällä, ja katsomosta kuului jokainen yskäisy. Ajattelin että jonkun pitäisi tehdä jotain. Nyt, syksyllä 2008 olen yksi heistä ketkä yrittävät kääntää kurssin takaisin siihen ”yhteishenkeen ja Kupittaan sinappiin”.

Seuran tausta-asiat ovat pitkästä aikaa hyvällä mallilla. Tutulla valmennustiimillä on joukkue jo kasassa, omistajiksi ovat nousseet omat supertähdet, nuorisoakatemia on toiminnassa, ja talous on saatu parempaan kuntoon. On siis hyvä aika uudistaa myös muut asiat.

Ainoa mitä meiltä kaikilta (joukkue, juniorit, juniorien vanhemmat, yhteistyökumppanit ja kannattajat) puuttuu, on tiiviimpi kumppanuus, yhteishenki, se vanha kunnon yhteen hiileen puhaltaminen. Siitä suurin näkyvä muutos tulee olemaan HC TPS:n uusi markkinointi, sillä se tulee muodostumaan meidän kaikkien nimistä ja teoista.

Tarvitsemme siihen siis apuanne. Tulkaa siis mukaan talkoisiin, ja antakaa tuki nimenne muodossa osoitteessa hc.tps.fi (banneri oik. alla johtaa kampanjasivuille). Nimen voi antaa myös joukkueen yhteisessä julkistamistilaisuudessa Yliopistonkadulla 30.8., TPS Shopissa, tai Turkuhallissa.

Kaikkien nimensä 10.9. mennessä antaneiden kesken arvomme 10 kpl:tta tulevan kauden kausikortteja, sekä suuren määrän TPS:n yhteistyökumppanien tuotepaketteja.

Meidän kaikkien aidoista nimistä muodostuvat TPS:n tulevat ilmoitukset, hallimainonta, jne. Ja paljon lisää on luvassa. On uuden aika. Joukkue olemme me.

Olen 38-vuotias pitkäaikainen TPS-fani ja Jatkoajan päivittäinen lukija, Viidakkorummun vetäjä, mainostoimisto Revolverin kynä, ja viihdyttävän jääkiekon ikuinen fani.

>

(kuva täällä olevasta blogista)

Olisipa energiainsinööri, tai muu vastaava. Ruotsin suurin ylpeys, eli IKEA lähtee sijoittamaan vahvasti aurinkopaneeleihin, vaihtoehtoisiin valonlähteisiin, valmistusmateriaaleihin, energiatehokkuuteen ja veden säästämiseen ja puhdistamiseen.

Yrityksellä on suunnitelmaa varten oma tytäryhtiö, Ikea Greentech, ja ensimmäiset halvat kuluttajatuotteet pyritään saamaan tuotantoon vuonna 2012.

Juuri näin. Ja Smart tuo töpselistä ladattavan mallinsa myyntiin jo 2010. Maailma paranee sittenkin, ja businessjätit edellä.

Pikku Apuri, ”teen mitä osaan”

>
Tämä on kuultu. Moni keskituloinen (joita on koko ajan enemmän) ei tarvitse enää mitään. Vaatteet on ostettu matkoilta, huoneet pursuavat uutta tekniikkaa, ja alla on vähän ajettu kulkupeli, joka ekoinnossa unohdetaan pyörän alta talliin kesäksi. Terveydestä huolehditaan, työ on fyysisesti kevyttä, ja yhä enemmän psyykkisenkin hyvinvoinnin hyväksi valitaan kevyempi uratie.

Vanhempamme omistavat enemmän maallista hyvää kuin me, ja etsivät ”vain” tervettä ja mukavaa vanhuutta. Se tarkoittaa toimivaa palvelua, alalla kuin alalla. Lapsemme (jos niitä edes saadaan/tehdään) saavat nuorena jo liikaa. Katsokaa vaikka joulukuusen alle lapsiperheissä, edes satametrinen jättipunapuu ei alustaltaan ole tarpeeksi suuri nykyisille lahjamäärille.

Evoluutio on kehittyneissä länsimaissa saavuttamassa materiaalisen kyllästymispisteensä. Mitään lisätavaraa ei tarvita, pikemminkin vanhaa halutaan tunkea pois. Miten käy siis markkinoinnin, jos tuotettakaan ei enää tarvita?

Muistaakseni noin vuoden takaisessa tutkimuksessa kysyttiin vanhemmilta, yli 70-vuotiailta ihmisiltä, mikä on elämän tärkein asia. Ylivoimainen oli rakkaus, sen jälkeen tuli ystävyys. Ei ollut BMW 116d:tä top10:ssä.

Monet sanovat markkinoinnin muuttuvan digitaalisuuden myötä henkilökohtaisemmaksi, tarkemmaksi ja asiapitoisemmaksi. Ei siitä ole kuin muutama vuosi kun ennustettiin mielikuvien hallitsevan – vain tarina ratkaisee. Ristiriitaisuudet kertovat vain siitä, ettei kukaan tiedä.

Maailma on toki iso, ja siksi yritykset siirtyvät ja siirtävät toimintojaan sinne missä leipä piilee. Tällä hetkellä niitä ovat mm. Kiina, Intia ja Itä-Eurooppa.

Olisiko meillä hyvinvointimaissa siis niin, että tavara vaihdetaan aina parempaan, uudempaan? Miten käy kaiken vanhan tavaran? Jos katsoo kaatopaikkoja, ne hylätään pois, koska ”kukaan ei sellaisesta mitään maksa”. Kestämätöntä menoa.

Pitäisikö meidän markkinoinnin suunnittelijoidenkin siis suunnata katseemme käytettyjen tavaroiden markkinoimiseen ja tavaroiden päivittämismahdollisuuksiin? Ja pitäisikö jopa valtion ja kuntien luoda selkeitä prosesseja siihen, miten käytetty, mutta täysin toimiva tavara saataisiin niille ketkä sitä arvostaisivat, etteivät hajanaiset apua vievät hyväntekeväisyysjärjestöt tukehtuisi materiaalipaljouteen?

Jos asiassa haluaa edetä, kenelle silloin pitäisi soittaa? Kenelle kuuluu yltiöpäisten, yltäkylläisten, ja hyvinvoivien auttaminen? Siitä urakasta tuskin sympatiaa keneltäkään saa kukaan. Siksi kai ”se kel onni on, sen kätkeköön”.

Pikku Apuri, ”teen mitä osaan”

>

Olen lomalla pohtinut mainontatyötäni. Kirjoitan melko suurillekin asiakkaille (pääosin) mainoskampanjoita. Lähtökohta on aina se, että on xx-suuruinen budjetti joka pitäisi käyttää mahdollisimman näkyvästi, eli ts. kaikille jotakin.

Saatan nyt tehdä ammatillisen itsemurhan, mutta yritysten markkinoinnista vastaavien pitäisi kuitenkin kuunnella hieman enemmän sellaisia tekijöitä joihin on oppinut luottamaan. Suomikin on pullollaan huijareita, jotka ottavat ne ensirahat mahdollisimman helpolla, eli käyttäen hyväkseen esim. asiakasvastaavan tietämättömyyttä digimarkkinoinnista. Nuo pilaavat suunnittelijoiden maineen.

Itse olisin halukas käyttämään todella paljon enemmän aikaa mainostettavan tuotteen tai palvelun ”luonteen ja hengen” tutkimiseen. Eli haluaisin oppia tuntemaan läpikotaisin sen, mihin minun pitäisi keksiä hyvä markkinointikeino. Aina vaan on hirmukiire saada jotakin esille. Miettikää vastuussa olevat jos joskus tehtäisiin kunnolla eikä nopeasti?

Tuotteen tai palvelun markkinoinnin pitäisi aina sopia siihen aikaan, luonteeseen ja paikkaan missä sitä käytetään. Pelkkä pinta, oli se staattinen tai digi, tulee vähenemään rajusti. Toki sillekin on massamarkkinoilla paikkansa edelleen, mutta nyt kaivataan hyötyä. Ja hyödylle paras alusta on likkuvan ihmisen mukana kulkeva laite, eli sitä kautta mobiili, ja eritoten iPhone-sovellukset. Jo nyt iPhonelle on tehty muutama hyödyllinen (mainos) sovellus, josta on käytännön elämässä hyötyä. Odottakaas vuosi.

Itse kaipaan esim. tarkoin valvottua mobiilisovellusta, josta voisi kysyä parasta palvelua läheltäni (paikannus mukana). Eli kun kaipaan kotiini hyvää ja käyttäjien kehumaa kirvesmiestä, kartta näyttää minulla heti muutaman lähellä olevan yrityksen yhteystiedot. Tiedoissa olisi mukana se plussa- tai miinusmäärä, mitä ko. yritys on asiakkailtaan saanut. Pitäiskös hakea tämä ja tehdä itse 😉

Pikku Apuri, ”teen mitä osaan”

>

Taas mennään lujaa työaiheen sivusta, mutta niin tärkeä on viesti, että oli pakko pistää julki.

Olemme vaimon kanssa nimittäin pakahtumassa suruun ja ikävään. Syy on kissamme (ja oikeasti maailman parhaan sellaisen) Nasun poismeno eilen, 23.6. 2008 klo 19.50. Toki 19.5.1991 syntynyt, 17-vuotias Nasu oli jo elänyt pitkän ja mahtavan elämän, ja tuonut enemmän iloa meille kuin neljätoista lottovoittoa, mutta miten nyt elää ilman ”lastaan”?

Nimittäin Nasu oli meillä yhtä pitkään kuin olemme olleet yhdessä, 16,3 vuotta, ja oli meille yhtä paljon lapsi kuin kuka tahansa oikeakin sellainen. Sitä ei sellainen ihminen käsitä joka ei ole koskaan kokenut sellaista rakkautta, tai rakastanut omaa lemmikkieläintään kuten omaa oikeaakin lastaan. Koiraa, tai varsinkin kissaa aina vähätellään, että se nyt on vaan eläin – jessus kun tekisi mieli puhkoa silmät päästä kun moista kuulee!

Enkä minäkään osaa sanoa muuta Nasustamme kuin että kyseessä oli koiran ja ihmisen sekoitus kissan muodossa. Hän haki kukka-amppelin koukkuosaa kaksin tassuin ilmasta ja toi sen heittäjälleen, ymmärsi puhetta, jutteli takaisin, katsoi kanssani jalkapalloa (ja vain sitä!), ja ei koskaan tehnyt mitään pahaa tavaroille tai ihmisille. Iltaisin hän makoili selällään rintani päällä jouskariasennossa tyytyväisenä kehräten. Ja tykkäsi pusuista kuin pullo huuruista! Kaikkea tuota siis lähes 17-vuotta.

Eli meistä lähti nyt osa pois ja tilalle jäi tyhjyys, jonka toivottavasti aika tai joku asia joskus hiljalleen täyttää hengellään. Nyt voimme vain yhdessä vaimoni kanssa itkeä sitä pois ja ihmetellä mihin kotoa karkasi osa sen lämmityksestä. Nuku rauhassa Nasu. Olit paras.

P.S. Se on muuten kumma, että kun pohjaton suru tulee taloon, sitä vannoo aina sen jälkeen ettei koskaan elämässään tee mitään mitä ei koe tärkeäksi, tai ei halua tehdä. Eli tekee täst´edes vain sitä mitä haluaa. Olisiko aika kuunnella sitä ajatusta?

JPN FOREVER

>
Antaa Leon-boyn näyttää mistä kukko pissii (kiitos Jab kuvasta)!
Olkaa Leoneja edes yhden kesän.

Pikku Apuri, ”teen mitä osaan”

>

Ja uutta pukkaa mediaan. Tällä kertaa jatkoimme Finnlinesin talviprinttiä kesäversiolla. Ohessa näkyvät molemmat versiot. Kampanja jatkunee syksyllä oman lomailusivuston parissa.

P.S. Sain eilen soiton asiakkaalta – ilmoitus oli lyönyt varauskeskuksen numeron ”tukkoon”, eli hyvä hyvä me 🙂

Sitten pari sanaa suuremmasta asiasta, eli tällä kertaa verkkomediasuunnittelusta. Eritoten suuret mainostajat ovat vähentäneet verkkomediamainontaansa, koska se ei kuulemma ole vastannut tavoitteita. On totta että parin vuoden takaiset ajat, jolloin perustasoa paremmalla kampanjalla vielä sai verkossa yli 250 000 kävijää, ja sen myötä tuloksiakin, on ohi. Enää ei kaveri kerro kaverille.

Olisi mielenkiintoista tietää tarkemmin miksi suurten toimijoiden mainonta vähenee verkossa? Veikkaan että syitä on pari tuon edellä mainitsemani lisäksi. Ensinnäkään en ole ollut mukana yhdessäkään kampanjassa, jossa asiakkaan puolelta ylipäätään olisi tullut tarkempaa tavoitetta kuin ”myynnin lisäys”. Toiseksi en ole kuullut mediatoimistolta yhtäkään luovaa mediasuunitelmaa. Jokainen ehdotus on ollut verkon kävijämääriltään mitattuna top-10-sivustoja: ”Laitetaan se telkkucomiin”, on se tunnetuin lause.

Hyvät hyssäläiset! Olisiko jo aika sekä mainostajan että hänen kampanjoitaan ja markkinointiaan tekevien tahojen aika tutustua mainostettavaan tuotteeseen (eikö ennen tehty niin)?

Verkko on täynnä erikois-sivustoja, joiden lukija- ja seuraajakunta on erittäin ”imukykyistä” ja vastaanottavaa, mikäli mainostettava kohde osuu. Jos tavoitteena on saada nopea muutaman tuhannen klikkaajan kävijäpiikki, laittakaa se banneri telkkucomiin. Jos taas haluatte pysyvää jalansijaa mainostettavalle tuotteelle tai palvelulle, miettikää ja sitten miettikää mitä teette.

Lopuksi: Hyvää kesää kaikille. Vietetään se mediasuunnittelun ulottumattomissa, siellä mihin ei hiiren napsutus kuulu ja jossa tuoksuu tuore tilli ja merivesi. Syksyllä taas päät jumiin!

Pikku Apuri – ”teen mitä osaan”