>Huh. Olipa hyvä ja tyhjentävä tarina, jonka Alex Steffen kirjoitti ollessaan Kööpenhaminassa. Ehkei Pohjoismaat kuitenkaan ihan noin hyviä ole, ainakaan Suomi.

What gives me hope, what leaves me optimistic despite the general despoiling of my country, are the thousands and thousands of (mostly) young citizens who get all this. Examples of them trying to remake their cities are popping up all over the place– they’re pushing through a hostile status quo and a horrible economy like grass coming up between the sidewalk slabs; cross-pollinating through international networks, little shoots, spreading, everywhere.

Copenhagen is not a city of magicians. The people there have no secret powers. What they have is a belief in their power to work together using their city as a tool for changing their lives and transforming the world. Each new bike lane, each new windmill, each new green building, each new design, each new public art project: each builds upon the success of the last, and offers promise to the next. It’s that engaged, happy, progressive spirit that I think is Copenhagen’s real message to the world: imagine it, build it, and the world will change.

>Nyt se on todistettu.

Tutkimus tehtiin edellisen kerran vuonna 2005, jolloin elämänarvoja määritti yksilöllisyys ja elämyshakuisuus. Nyt korostuvat paremmat ihmissuhteet, turva ja vapaus. Kaikkiaan yhdeksän kymmenestä ei ole motivoitunut tekemään lisää rahaa ja kasvua.

Demos Helsinki järjestää edellä mainittua tutkimusta laajemman keskustelutilaisuuden, ”aikapoliittisen klubin” 30.9. ja 15.10. Helsingissä. Puhujana ja alustajana on mm. Osmo Soinivaara. Tilaisuuden pohjustusta alla:

Ihmisten suhde aikaan muuttuu: työ- ja vapaa-aika sekoittuvat, mutta henkilökohtaiset tavoitteemme kehittyvät vastakkaiseen suuntaan. Unelmoimme sapattivapaista, elämyksistä, emmekä tavaroista. Voimme töissä pahoin ja suoritamme viikonloppunakin. Se, mikä alkoi näkyä ensin vain kiireisimpien arjessa, on nyt suuren yleisön todellisuutta. Vaikka aika on keskeinen hyvinvointimme lähde, emme keskustele siitä politiikassa ja työssä.

Raha on yhä politiikan keskeinen jaettava hyödyke. Työehtosopimusneuvotteluissa puhutaan yhä palkoista, ei ajasta. Politiikan kulmapöytiä dominoivat verot, leikkaukset ja erilaiset rahalliset tuet. Modernin politiikan kieli ja käsitteistö on rakentunut rahan ympärille ja vaikuttaa siihen, miten hahmotamme yhteiskuntaa, jossa elämme.

Aika, edellytyksenä yksilön työpanokselle ja aktiiviselle toiminnalle, on kuitenkin rahaa perustavanlaatuisempi tekijä.

Voisiko yksilön ja ajan suhteen muutos heijastua myös politiikkaan? Voisiko ajasta tulla politiikan keskeinen kieli, väline ja hyödyke? Pitäisikö?

>

Kannattaa ladata ja lukea tämä Finnish Business & Societyn (FIBS) jakelema ilmainen opas vastuullisen markkinoinnin saloihin. Se jos joku on oikea tie.

>

Kirjoitin aiemmin alustusta vastuullisuudesta (pienyrittäjän näkökulmasta) Viidakkorummun blogiin, mutta laajemmassa skaalassa moinen on vinhassa vauhdissa. Esim. USA:ssa, joka edelleen lienee kuluttamisen Mecca, ostamisesta on tullut poliittinen tekijä.

”We are again entering a period of social change as Americans are recalibrating our sense of what it means to be a citizen, not just through voting or volunteering but also through commerce: by what we buy. There is a new dimension to civic duty that is growing in America — it’s the idea that we can serve not only by spending time in our communities and classrooms but by spending more responsibly. We are starting to put our money where our ideals are. We are seeing the rise of the citizen consumer — and the beginnings of a responsibility revolution.” 

Tuo merkitsisi Suomessa suurten kauppaketjujen ja -keskuksien taantumista. Ihmiset alkaisivat tukea lähikauppoja, -tuottajia sekä käsityötä…eli sitä mitä jo ruohonjuuritasolla tapahtuu. Meillä on vielä pitkä matka siihen, että S-etuperhe hylkäisi helppouden ja bonukset, mutta jospa S-ryhmä osaisi muuttua? Jospa siellä joku valopää osaisi jo ennakoida väistämättä eteen tulevaa muutosta? Enkä tarkoita nyt irralisen perunatarjonnan tuomista lähimaatilalta, vaan kokonaisia osastoja, josta valita vastuullista lähiruokaa esim. luonnollisen vuosikierron mukaan.

Amerikassa tunnetuin konsepti ostamisen politisoinnille on RED. Se on rikkaammille suunnattu järjestö, joka tekee merkkituotteiden kanssa yhteistyötä. Jokaisesta ostoksesta tietty prosentti menee järjestön kautta mm. Afrikan eri kohteisiin. Tuollaisessa toiminnassa on myös suuret vaaransa: Afrikka tulee ”brändätyksi jälleen väärin”, 10% lahjoitus merkkibrändiltä – onko se markkinointikulu vai todellinen keino?, jne. jne.

Aidon vastuullisuuden ja busineksen yhdistäminen ei ole helppoa, mutta hienoa että sitä jo tehdään. Itselleni läheisin moisista on Virgance, joka ainakin alkuvaiheessa tuntuu haalivan monenlaisia amerikkalaisia konsepteja sateenvarjonsa alle. Olisiko kohta jo aika Eurooppalaisen Virgancen?

Loppujen lopuksi kyse on yksinkertaisesti rehellisyydestä ja läpinäkyvyydestä. Uskallatko vaiko et? Kestääkö toimintasi päivänvalon vai ei? Monella ei kestä.

>Yksi niistä on tietysti Esko Valtaoja. Toinen on Johan Galtung. Kolmannen sijan autuudesta kilpailee mm. filosofi Maija-Riitta Ollila. Kannattaa katsoa mm. Punaisen Langan uusintahaastattelu, ja lukea kirjojaan.

”Jo Platon oli sitä mieltä, että yhteiskunnan rikkain saa olla korkeintaan neljä kertaa vauraampi kuin köyhin. Hän ajatteli, että jos tuloerot ovat valtavia, silloin kansalaisten kokema epäoikeudenmukaisuus johtaa yhteiskunnan murtumiseen”, toteaa Ollila.

>Pieni aihe. Pieni mies. Suuret aivot. Stephen Hawking puhui 9.9.2009 maailman luomisesta.

>Juh! City -lehden Vuoden Ekoteko 2009 Turussa oli Porkkanamafiamme maaliskuun tempaus. Pitänee mennä pokkaamaan palkinto gaalasta. Ja: Uutta tempausta mietitään 21.9. Kirjakahvilassa, joten tervetuloa mukaan kaikki hyväntekemiselle persot.

>

Kuvittelin sen olevan helppoa: Google käyntiin ja tilaamaan. Nimittäin mutteripannua, joka on hieno esine, halpa, ja jolla saa oivaa espressoa. Paskan marjantaimenet. Espresson valmistus tuntuu olevan pyhä asia, jonka äärelle on, pelkästään Suomessa, kirjoitettu blogi jos toinenkin. Meillä haussa oli klassinen Bialetti, mutta teräksisenä, koska meillä on induktioliesi. No kan du, totesin. Löytyy vaan moderneita, sulavalinjaisia tötteröitä.

Tunnin tonkimisen jälkeen löysin italialaisen webbikaupan, joka myi suht´tyylikästä teräspannua, joka sopii induktiolle, Stella nimeltään. Jos haluat säästää tunnin, löydät sen tästä.

Kaiken lisäksi olemme alkaneet juomaan teetä, joka on vatsalle ystävällisempää. Ihminen on.

P.S. Aiheen sivulta. On muuten yksi parhaista nimistä ikinä tämä kauppa, josta saa kahvipapuja tilata. Hasbean. Buhahahah!

>

 

Olemme muun työmme ohessa rakentaneet tukemamme Nakurun Lapset -yhdistyksen uusia verkkosivuja. Ja nyt, lanseerauksen yhteydessä haluamme kutsua sinut kummiksi, ja samalla haastamaan oman kumppaniyrityksesi mukaan tähän arvokkaaseen tehtävään.

Autat kummilastasi käymään koulua omalla vuosittaisella tukimaksullasi. Viidakkorummulta löytyy kaksi kummia, teinipoika nimeltään Kizito, joka on jo matkalla collegeen, sekä pikkutyttö Mary, joka vasta piirtelee soikeita aurinkoja.

Ole ystävällinen, ja ota sinäkin yrityksellesi, tai itsellesi kummius vastaan tästä.

Ja autathan meitä levittämään sanaa eteenpäin? Sen voit tehdä tästä.

Nakurun lapset ry on sitoutumaton pieni kansalaisjärjestö, jonka kautta tuki menee perille lyhentämättömänä Keniassa Nakurun kaupungissa elävien lasten hyväksi.

Viidakkorumpu kiittää ja toivottaa mukavaa syksyä 2009.

>Tämä teksti on taatusti luiskahtanut näppikseltäni Mari K:lle, niin on samaa puuta että! On muuten hyvää parempi koko bloginsa.

>

Amerikan suurissa kaupungeissa isot kaatuu rymisten ja pieniä innovatiivisia yrityksiä syntyy rajulla vauhdilla. Oli pakko pienistä ideoista esittelyyn Kickstarter, joka kerää aloittevan yrittäjän idealle ”seuraajia” ja tukea ihan rahankin keinoin. Todellinen crowdsourcing -sovellus siis. Pitäisikö muuttaa San Fransiscoon tai Nykiin, olisi enemmän ”henkisesti kotonaan”?

>

>

Onpas oiva sovellus tämä Freecycle. Perustan palveluun Turun seudulle oman ryhmän (jahka saavat tilivahvistuksen meiliini!), eli jos haluat lahjoittaa Turun seudulla sinulle ylimääräistä, tai saada tarpeellista ilmaiseksi, pysy bloginpäässä lisäuutisista!

>

Olen pitkään miettinyt tapoja, jossa voisi hyödyntää joukkovoimaa eri tavoin. Teemme sitä toki jo Porkkanamafiassa, mutta mietin vielä suurempia ja laajempia voimia (joista yksi on kyllä Ilmastomaajoukkue -projekti).

Porkkanamafian isä, eli Brent Schulkin ja hänen yrityksensä Virgance, on jo kehitellyt erilaisia konsepteja, joista osa lentää, osa ei. Heillä kenttänä on USA, joten siellä pienikin joukko on voima. Suomessa moisia pitäisi kehittää suomalaisesti, suomalaiseen tarpeeseen.

Joukkovoiman alustaksi simppeli verkkosovellus olisi oiva tapa. Siitä jatko Facebookiin. Yksi pääidea voisi olla erilaisten tarpeellisten tuotteiden ja/tai palveluiden osto suoraan valmistajilta. Tuohon voisi vielä liittää eettisen puolen, eli ostaisi vain pienemmiltä kotimaisilta tarjoajilta. Ajatelkaas esim. aurinkopaneeleita tai tuulivoimalaa kotipihoille? 560 ihmistä saisi varmaan edullisemmin moisen pihalleen tönöttämään kuin yksi? Raaka-ajatuksia kyllä riittää, mutta mikä olisi paras?

Oletko sinä miettinyt moisia? Oletko halukas kehittämään joukkovoimaa eteenpäin? Otahan yhteyttä jari@pikkuapuri.fi, niin mietitään lisää.

>

 (Tiina ja J-P:n tapaat Utössä, tai Eeva-lehden sivuilla)

Todella moni tutuistakin potee pelkoa. Elämä kuihtuu käsiin kun työ imee kaiken voiman. Ei jaksa parisuhdetta, lapsia, harrastuksia, ystäviä, sukulaisia…elämää. Tällöin olet palkan ja sen turvan vanki (sitä minäkin olin aina kesäkuuhun v. 2006 asti).

Tuon tilanteen takana on usein kylmiä faktoja, joista suurin lienee: Jos et selviä asuntolainasta pienemmällä palkalla, olet ostanut liian kalliin asunnon. Vaihda siis se ensin halvempaan. Mitä teet liian kalliilla autolla? Pärjäisitkö ilman, tai edes halvemmalla?

Sen jälkeen sinulla on mahdollisuuksia. Mitä harrastat? Missä olet tosi hyvä? Mistä oikeasti pidät? Olisiko siitä, tai sen johdannaisesta omaksi yritykseksi? Tai voisit pitää vuorotteluvapaan? Ottaisit vuoden itsellesi ja ajatuksillesi – saisit rampauttavaan työhösi etäisyyttä. Jollei ole perikuntaa, tai puolisoa, ulkomaille voi lähteä ihan reppu selässäkin. Tai muuta, kuten Tiina ja J-P tekivät pienen lapsensa kanssa, vuodeksi Utöseen, kauimmas Suomen selkärangasta. Pääasia on, että ryhdyt toimeen, ennen kuin mentaalipuolesi on ajettu niin loppuun, että liityt 500 000 muun suomalaisen joukkoon syömään masennuslääkkeitä.

Lähde! Tee muutos, jos tunnistat liian pitkän huonon olon.