Toivotan jo nyt marraskuun kääntyessä jouluun kaikille lukijoille, tutuille, työkavereille ja asiakkaille rauhaisaa joulua sekä mukavaa uutta vuotta, sillä iso kone vie meidät viikonloppuna ”thaimökillemme” joulukuuksi ja tammikuun aluksi (5.12. – 15.1).

Rankin työvuosi

Takana on elämäni raskain työvuosi. Alkuvuodesta Viidakkorummussa tapahtui vaikka ja mitä. Pienyrittäjälle se tuntui maailmanlopulta (työkeskeinen ajattelu ja elämä ei ole hyväksi).

Työllä, sitkeydellä ja muiden avulla (kiitos eritoten Place Marketing ja Revolver!) sieltä kuitenkin noustiin ja toiminta saatiin uudelleen käyntiin. Burnout kuitenkin härnäsi koko kesän ja syksyn.

Lisäksi yksi tekijämme on ollut kesästä lähtien 80%:sti Osulan kimpussa. Eli kaikkia tuotantoja ei päästy tekemään, koska piti tehdä omaa. Se taas aiheutti tulorahoitteiselle pienyrittäjälle tarkkaa kassamonitorointia ja -venkoiluakin. Mikä puolestaan lisäsi stressikerrointa ylöspäin: Mitä ensi kuussa? Mitä ensi viikolla? Millä maksetaan palkat? Milloin asiakas maksaa laskun? Milloin me? Jne.

Puolilomaa

Nyt pääasia on pistää pääasiat kuntoon.

Aion silti tehdä myös vähän töitä, esim. kirjoittaa kirjaani eteenpäin. Se projekti alkoi pienyrittäjän päiväkirjana, mutta on nyt (päässäni) kasvanut laajemmaksi. Tekisi mieli laittaa paperille myös neljässä vuodessa kokemani arvomuutos.

Lisäksi työn alle tuli jo syksyllä alkanut rakennusalan uutuuskonsepti, johon pitäisi kehittää sähköisten palveluiden ensimmäinen setti. Muuten aika kulunee urheillessa ja nauttiessa.

Nähdään siis tammikuun toisella puolella. Älä soita kännykkääni, sillä taksa on molemmille kallis. Tai jos soitat, tämä taho ainakin lupaa edullista hintaa.

Ota mielummin yhteyttä sähköpostilla jari(at)pikkuapuri tai jari(at)viidakkorumpu.fi, niin tsekataan asioita eteenpäin. Ja onhan Skypekin toimiva palvelu.

Sosiaaliaddiktoitunut ihminen sulkee koneet

Oletteko huomanneet ”räpläävänne vehkeitänne vähän väliä”? Minä teen niin, ja se on paitsi turhaa, myös sairaus.

Nyt jätän vehkeeni rauhaan 1,5 kuukaudeksi. Suljen mediat. Sähköpostit katson silloin tällöin. Koitan saada itseni taas normaaliin olotilaan. Lööppi- ja muut turhakeuutiset jätin jo viikkoja sitten rauhaan.

Nyt parannetaan sielu, jota ihmisellä ei ehkä ole, parsitaan aivot, jotka kuuluvatkin olla monessa osassa, otetaan D-vitamiinit, jotta illalla väsyttäisi, ja syödään chiliä, jolla saa stressin mahasta.

Joulun lahja

Lopuksi annamme joululahjan:

Kaikista tammikuussa tilatuista tuotannoista saat alennuksen. Teemme projektiisi ilmaiseksi jonkun sellaisen lisäosan, mitä et ollut itse ajatellut, mutta josta on sinulle / projektillesi oikeaa hyötyä! Perushintahan meillä on jo edukas. Otahan yhteyttä.

Pikku Apuri

Jokainen meistä pitää tarinoiden kuuntelusta tai lukemisesta. Missä ovat tarinat nyt?

Instant-internet taisi syödä ne? Kaikki kerronta on tänään 2% faktaa, 80% mukafaktaa ja 18% mainontaa. Tarinoita ei kerro enää kukaan.

Tuo ajatus tuli mieleeni kahdesta teoksesta: Kate Bushin uusin levy vie syksyn sateen ja harmauden levylle, mutta taidokkain tarinoin. Sitä jää kuntelemaan, joka lienee musiikin perimmäinen tarkoitus?

Toinen vielä upeampi on sarjakuvataiteilija Ville Tietäväisen Näkymättömät kädet (linkki 2). Pisti vielä rajusti miettimään, sillä tuhannet ja tuhannet siirtolaiset elävät kuvattua arkea joka tunti.

Olen ollut mukana sadoissa suomalaisyritysten verkkosivujen ja yrityspresentaatioiden rakentamisessa. Niistä muutamassa tehtiin tarinaa, mutta kuten tavallista, se huljuttui prosessin syövereissä haaleaksi mitäänsanomattomuudeksi. Yritysten johdolla ei koskaan rohkeus riitä loppuun asti. Tarinaa laimennetaan aina niin, ettei se lopulta kosketa ketään.

Hyvälle tarinalle olisi tilausta. Kuka uskaltaa ensin? Muut seuraavat kyllä perästä.

Pikku Apuri

 

Heti aamusta kun törmää näin huonoihin juttuihin downshiftaamisesta ja Apusen ikuiseen mantraan, päivä menee heti päin (tuulen tuivertamaa) persettä. Hotakaisen Karilla oli ihmisyydestä paljon mielenkiintoisempia mielipiteitä Tastulan vieraana.

Ketä varten täällä eletään?

Apusen mukaan yhteiskuntaa varten:

Omasta mukavuudesta tehdään normi. Ihminen ei kuitenkaan työskentele vain itseään vaan koko yhteiskuntaa varten.

Harva meistä elää elämäänsä yhteiskuntaa varten. Olen ymmärtänyt, että yhteiskunnan tehtävä olisi tukea elämäämme? Tarjota apua kun sitä tarvitaan. Me puolestaan maksamme siitä vastiketta mm. verojen ja maksujen muodossa.

Yksi hienommista sanonnoista mitä olen kuullut on: ”kun syntyy, ei ole kuin tuulen tuivertama perse”. Kuollessa ihmiselle jää muistot ja hieman tuulisempi perse (ja lapsellisille tietysti lapset).

Tuo muistot -osio (+lapset) on siis ainoa mitä tästä elämästä jää kalkkiviivoille. Olisi kiva kun niitä olisi paljon ja ne olisivat mahdollisimman hyviä.

Työaikavankeus

Apunen ei myöskään ymmärrä mitä kritisoi.

Mielestäni se on itsekästä ajattelua, jos downshiftaus lähtee siitä, että teen vain sen, mikä minulle riittää ja mikä minusta on mukavaa.

Mielestäni ihminen toteuttaa itseään parhaiten tekemällä oikeaa, merkityksellistä työtä.

En tiedä mikä Apusen mielestä on ”oikeaa työtä”. Merkityksellinen sen sijaan on avainsana.

Ne leppoistajat jotka tunnen, ovat keskittyneet tekemään itselleen haasteellista ja merkityksellistä työtä. He ovat usein karsineet merkityksettömän työajan määrää elämässään.

Itsellenikin ensimmäinen este ns. ”oikeissa töissä” oli työajan täyteen suorittaminen. Oli päiviä kun työtä oli vain muutamiksi tunneiksi. Loppuaika ”odoteltiin asiakkaiden sähköposteja”. Kymmenet ihmiset pelasivat töissä tuntikaupalla Tetristä ja muita, kun Facebookkia ei vielä ollut keksitty. Kuluttivat aikaa, jotta tuntiseuranta saavutti pakollisen kahdeksan tunnin työajan.

Yrittäjänäkin kesti lähes viisi vuotta, kunnes kehtasi ja uskalsi lähteä töistä pois, kun ei ollut tekemistä. Pakko oli selkäytimessä.

Mikä on oikea termi?

Miksi pitäisi kutsua meitä, jotka:

  • tekevät työtään missä vain
  • otamme työajan omaan haltuumme
  • pyrimme tekemään sitä mistä nautimme ja mitä osaamme
  • opettelemme ja kehitämme koko ajan uutta
  • haluamme antaa vuorokaudesta tai vuodesta lisää aikaa muulle kuin työn tekemiselle

Se ei ole downshiftausta. Mitä se on? Evoluutiota?

Pikku Apuri

Tapahtui tänään, tavallisena torstaipäivänä, kun ystävä alakerrasta tuli käymään toimistollamme. Kertoi saavansa joulupukilta Korgin Wavedrumin.

Hänen lähdettyään vaivuin oman pääni sisään. Hiljaa aivoni yhdistelivät mennyttä tulevaan. Eurooppa ja maailma romahtavat (paitsi Esko Valtaojan mielestä). Esko on onneksi aina se pullon henki, jolla lasi on puoliksi täynnä. Asiakasprojektit pysähtelevät meistä riippumatta viime metreille, valkoista leipää ja pastaakaan ei enää saa syödä. Toisaalta juuri nyt esiin tulee Korgin Wavedrum. Tämän pitää olla kohtalon johdatusta?

Päässäni syntyy nopeasti iloinen bongomies -konsepti. Ensin tosin pitää opetella soittamaan sitä.

Jokainen bongomiehen postaus on vain uudenlainen video, jossa omaan hauraaseen maailmaansa tyytyväinen mies soittaa e-bongoja. Rannalla, parvekkeella, olohuoneessa. Ei sanoja, ei väittämiä, ei oikeata tai väärää. Vain rumpua lyövä entinen e-sotilas.

Pling! Jahas, mulle tulikin taas työsähköpostia…

Pikku Apuri

Myöhemmin HUB-aiheesta lisää, mutta nyt kysymme, onko verkkoystävistä tai heidän ystävistään joku kiinnostunut uudenlaisesta työtilasta ja -työelämäntavasta?

Kartoitamme moniko olisi kiinnostunut työskentelemään yhdessä muiden kanssa yhteisessä tilassa – Turun Hubissa:

  • Aivan Turun keskustassa, jokirannassa
  • Saamaan turkulaisesta, suomalaisesta sekä globaalista verkostosta rahanarvoista työtä ja kavereita
  • Maksamaan siitä mahdollisuudesta 40€ – 200€ kuukaudessa

Klikkaa kyselyn vaihtoehdoista kiinnostavin juuri sinulle. Kiitos avustasi!

Pikku Apuri

Perheen talous toimii kuten yrityksenkin: Tulojen lisäämisellä, tai kuten meillä, menojen rankalla karsimisella, saa säästöjä. Ellei sitten elä kädestä suuhun, kuten 20% suomalaisista tekee.

Budjetointi is king!

Olemme vuodesta 1995 asti pitäneet supersimppeliä kuukausittaista budjettipohjaa omasta taloudestamme. Siihen merkataan aina kaikki:

  • säännölliset tulot ja menot sekä
  • säästöön menevä kk-summa ja
  • kaikki maksettavat laskut + muut tulot/kulut sekä kokonaissäästö (ei näy esimerkissä)

Simppelin budjetin ylläpitoon menee max. tunti viikossa.

Yleishygieniasyistä en näytä summia. Emme koskaan silti ole olleet suuri- vaan keskituloisia. Molempien bruttopalkat ovat olleet 1990 -luvun alusta tähän päivään keskipalkkatasoa (nyt kun olemme rakentaneet Osulaa tulorahoituksella, palkkani on ollut to-del-la pieni elokuusta lähtien).

Muut keinot

Asenne ja selkeä tavoite ovat ne muut keinot, jotka ratkaisevat. Vuonna 2006 otimme tavoitteeksi lainattomuuden vuodeksi 2013. Saavutimme tavoitteen kaksi vuotta etuajassa pääosin siksi, että tulimme toimeen aina vaan vähemmällä.

Tässä muutamia lisäjuttuja, joista on ollut ainakin meille apua:

  • Kulutus-shoppailu pois! Olemme esim. ostaneet vaatteemme vuodesta 2007 lähtien eri verkkokaupoista ja ulkomaan matkoilta, pääosin Thaimaasta. Ja aina tarpeeseen. Kun ostan esim. kolme paitaa, kolme vanhaa paitaa pitää kaapista antaa pois. Näin kokonaisvaatemäärä pysyy samana, eikä uutta tilaa tarvita.
  • Älä osta valmisruokaa! Ruokailu taloudellisesti ja terveydellisesti järkeväksi. Viikolla edukkaasti esim. keittoja ja monena päivänä syötäviä uuniruokia. Viikonloppuisin voi hieman palkita itseään herkkuruuilla ja uusilla kokeiluilla. Verkkosivustot ovat pullollaan hyviä + terveellisiä ruokareseptejä.
  • Tekemisestä ilo, ei ostamisesta. Vanhoja huonekaluja, teknisiä laitteita, vaatteita, ymv. voi ja kannattaa korjata, tehdä sekä tuunailla.

Mihin säästää?

Nykyinflaatiotasollahan ei kannattaisi säästää, vaan pitää lainaa, koska ”sitä syödään automaattisesti pois”. Laina vaan on lainaa – se pitää maksaa. Se taas aiheuttaa henkistä painetta, vaikka olisikin pieni summa. Meillä se henkinen paine oli inflaatiota suurempi.

Säästimme S-pankin normaalia parempaa korkoa tarjoavalle pankkitilille. Uskaliaammat ja viitseliäämmät sijoittavat säästösummastaan osan, tai jopa kaiken, osakkeisiin. Me emme sitä tehneet, koska se vaatii päivittäistä seuraamista ja kokoaikaista opettelua. Eli siitä tulee helposti lisätyö. Ja tietysti riskitkin ovat suuremmat.

Nordean e-possu tai vastaava on myös yllättävän hyvä pikkusäästäjä. Määrität itse jokaisen säästöön menevän summan/ kortinviilaus. Eli kun maksat kaupassa ruokalaskun, sen päälle 2€-3€ siirtyy säästötilillesi. Kuukaudessa se kerää helposti 100€ – 200€ lisäsäästöä, vaikka onkin vain ”tilisiirto”. Ihminen kun elää sen mukaan, mitä tilillä on.

Pienillä menoilla jää elämää yli

Nyt meillä on pienet menot. Se antaa vapautta. Töitä voi tehdä vähemmän ja muuta elämää jää yli. Tosin kun työstään nauttii, sitä myös tekee ilokseen (ja edelleen joskus liikaa).

Kun nyt näyttää siltä, että meidän 1970 -syntyineiden eläkekin lienee kaukana, tai jopa olemattomissa, työstä olisi hyvä nauttia, sillä sitä saa tehdä pitkään. Ei silloin kannata ajaa itseään piippuun jo nelikymppisenä.

Kauhulla katselen tuttuja, jotka tekevät hurjia tuntimääriä maksaakseen suuret hankinnat. Toisaalta, jos ei näe metsää puilta, tai pitää elämästään niin, paskaako tässä ketään neuvomaan?

Tämä kuuri ja elämä sopi ja sopii nyt meille. Eihän sitä tiedä, josko muutaman vuoden päästä iskisikin hirveä Bemarikuume ja Avotakkatalon tarve? Tosin epäilen, että se juna meni jo tältä asemalta.

Pikku Apuri

Kirjoitan asiasta (taas) siksi, että jollekin tästä voi olla apua. Moni asiaa kysyy ja useampi miettii.
Ylieläminen, ahneus ja Paavo
  • Mm. Degrowth -liikekin ennustaa, että talous ei enää länsimaissa kasva. Liikkeen sivuilla on syistä hyvä listaus.
  • Tavallinen 99%:kin on saanut korruptoituneesta ja ahneesta 1%:sta tarpeekseen, USA:ssa ja muualla.
  • Eurokin näyttää olevan tiensä päässä, kun velaksi eläneet valtiot eivät kykene maksamaan hulluja päiviään (vuosiaan). Se puolestaan vetää Euroopan maat syvään lamaan.
  • Ilmastonmuutoskin on kriittisessä pisteessä. Tuntuu ettei talouskeskeiseen ajatteluun yksi maapallon pelastaminen mahdu.
  • Ja Paavokin on taas tapetilla.

Nuo ovat jättimäisen suuria asioita. Paavonkin paluu kertoo politiikkamme seisovuudesta. Niistä on hyvä tietää, mutta ne ahdistavat päivittäisessä mediarumbassa. Tavallisen ihmisen arki on usein täynnä omiakin haasteita, varsinkin lapsiperheissä.

Elä nyt, älä eläkkeellä

Aika harva on kuolinvuoteellaan katunut sitä, että teki liian vähän töitä.

Isäni jäi eläkkeelle pari vuotta sitten, ja on katunut vain sitä, ettei tehnyt sitä jo aiemmin. Elämää löytyi enemmän. Useat hänen tuttuvapiiristään eivät päässeet vapaista päivistä nauttimaan, koska heti tuli vakava sairaus – tai jopa lopullinen päätepysäkki.

Ihmisten arvot muuttuvat, vaikkei yritysten muuttuisikaan

Me ja muut hidastajat olemme muuttuneet, koska a) pystyimme siihen ja b) arvomaailmamme on kokenut pysyvän muutoksen.

Itsellä kaikki alkoi siitä, että piti saada työaika takaisin (siksi yrittäjäksi). Sitä seurasi Porkkanamafia ja omatuntotalous, josta kirjoitin joskus silloin. Sitten tuli ilmastonmuutoskeskustelut, Zeitgeist ja hinnalla millä hyvänsä tapahtuvan talouskasvun järjettömyys.

En vaan saa päähäni, miksi meidän pitäisi ostaa uusi kahvinkeitin tai tv, vaikka meillä on jo ihan hyvät sellaiset? Siksikö että ”talouden pyörät pysyisi pyörimässä”? Oletteko hulluja? Viedäänkö vanhat sitten vaan kaatikselle, ja sitä myötä Afrikkaan lasten poltettavaksi? Keksikää parempi järjestelmä!

Pää teki huomaamatta työtään, kunnes rattaat asettuivat pysyvästi toisin. Enää ei ole paluuta.

Ei kaikille

On totta etteivät kaikki voi, eivätkä pysty hidastamaan. Pienipalkkaisen on vaikea ”pienentää elämäänsä tai tahtiaan”. Toisaalta moni tyytyy siihen työhön mihin joskus on ajautunut. Ei edes mieti muuta vaihtoehtoa, tai ei vaan uskalla lähteä, saati yrittää uutta. Suuripalkkaisella on usein suuri talo ja mökki, lapset, vene ja kiiltäviä autoja. Ne pitää maksaa tai Nordeasetä vie.

Paskat housuissa mekin yrityksemme perustimme vuonna 2006. Se pelko ei ole vieläkään kokonaan poissa, vaikkei siihen enää ole juurikaan syytä.

Oma talous kuntoon

Olemme vaimoni kera jo vuosia keskittyneet siihen, että pistämme taloutemme nopeasti kuntoon. Se on nyt tehty. 72% päivittäisestä työstä liikkuu tietotekniikan avulla. Olemme pystyneet hidastamaan elämäämme, kun vaimokin päätti erota pitkän työrupeaman jälkeen ”ruotsalaismyllyistä”. Ja suurin: Olemme molemmat vielä terveitä.

Nyt elämämme on leppoisampaa ja samalla pienituloisempaa. Ns. kulutuskeskeinen elämä jäi jo vuosia sitten taakse.

Emme silti tee vähän töitä. Pyrimme koko ajan siihen, että työmme olisi enemmän sitä mitä haluaa tehdä. Mitä osaa ja rakastaa tehdä.

Jotta edes tähän pisteeseen pääsi, piti elää yli 10 vuotta kurinalaisesti ja tavoitteellisesti. Kaikki voivat tehdä sen. Moni ei tee.

Eikä muutosta tarvitse tehdä kuten me. Sen voi tehdä myös kuten esim. Mikko perheineen – pienimuotoisemmin ja perhekeskeisemmin.

Aina löytyy kriitikoita, harvoin valmentajia

Maailman Apuset ja Wahlroosit syyllistävät meidät hidastajat. He tekevät tai tekivät pitkää päivää vastuullisissa töissä. Heitä patittaa se, etteivät muut tee kuten he. Talous pysähtyy jos ihminen alkaakin hiipiä juoksun sijaan. Lisäksi kiireihmiset vaativat, että maksamme koulutuksemme ja valtiolta saamamme tuen takaisin. He haukkuvat meidät ”laiskoiksi kommunisteiksi”.

Erilaista ei ole koskaan ymmärretty. Pallivahan (!?) koulun viidennellä luokalla, vuonna 1981, luokkakaverini Juha tuli hienossa ”Andy McCoy -henkisessä” röyhelöpaidassa kouluun. Turpaansa sai heti.

Onneksi löytyy myös valmentajia, kuten TEDin opettavaiset videot, taikka Hidasta Elämää -loistosivusto, vain pari mainitakseni. Lisää tarvitaan.

Next

Seuraavassa osassa kerron miten oman muutoksen teimme.

Pikku Apuri

Kiitos vaan kaikille Mainostorstain koostajille ja tekijöille. Oli luentoja ja iltaohjelmaa (lue istumista ja ryyppäämistä). Kuittilaskenta antoi lopputulokseksi 128,40€:n arvosta jaettua iloisuutta.

Iltakekkereissä Bar Brysselissä oli mukavasti Turun alueen alan väkeä. Jutut ja naamat olivat muuten aivan samat kuin v. 2005 tai 2009, mutta yhdellä muutoksella:

64% muissa toimistoissa työskentelevistä kyseli perusjuttuja: ”Mitäs teille ja mitä ootte tehneet? -linjalta, mutta 36% tekijöistä kyseli Thaimaasta sekä ennen kaikkea miten olet työtä tehnyt sieltä kaukaa?

Eli empiirisen ja lievästi humaltuneen tutkimustulokseni mukaan yhä useampi mainosmaakareista (ja siis nimenomaan tekijöistä, ei johdosta), näpyttää konettaan jalka vahvemmin kaasupolkimella. Vaihtoehto, jossa työtä tosiaan voisi tehdä missä vain, kunhan se tulee etänä tehdyksi, kiinnostaa.

Pitäisikö siis ”laajentaa” omaa pikkuyritystään ”reissaajien ammattiringiksi”, jossa tekijät ovat missä ovat, ja palaverit hoidetaan Skypen ja muiden videopalveluiden kautta? Oma näkemykseni on se, että yritysten johto ei ole valmis tilaamaan palvelua ”liian vapailta” tekijöiltä. Edelleen vaaditaan istumisvalmius samaan pöytään. Etäpöytä ei riitä.

Silti: Jos katson joka-aamuisen työmatkani 256 harmaan eri sävyä, ajatus tuntuu aina vain paremmalta. Ihminen ei kuki, ellei saa auringon kiloa.

Pikku Apuri

 

Olen 13 vuotta työskennellyt ”koodarien” kanssa. Joskus muutama vuosi sitten tuli hetki, jolloin mikään yksityiskohtainen ”webbitouhu” ei enää kiinnostanut, ja se näkyi heti firmamme henkilö- ja työsuhteissa, eli toiminnassa.

Verkonkutojan sielu on kuin Mimosan hipiä, sillä hän on kirjailija, säveltäjä sekä maalari. Henkilön, joka työskentelee ko. artistien kanssa, saatika johtaa heitä, pitää olla aidosti kiinnostunut heidän työstään, vaikkei itse sitä osaisikaan.

Olen löytänyt takaisin teknisen ihmetyksen ihailuun. Eilisiltanakin pääni räjähti löytäessäni ”kokonaan uuden maailman”. Yöllä ei uni tullut, kun konseptoija-minän pää kuumeni erilaisista tuotteista ja palveluista, mitä se löytö mahdollistaa.

Itse kuulun siihen kategoriaan, joka tietää vähän joka asiasta jotain ja osaa vähän kaikkea, muttei mitään kunnolla. Siksi minä johdan ja ne ketkä osaavat tekevät.

Olen oppinut urani aikana ylivoimaisesti eniten taitavilta e-säveltäjiltä. He ovat avanneet noita uusia maailmoja, joita sitten saan tarjota asiakkaille. Siksi yrityksemme toimii edelleen.

Helli siis Mimosan hipiää. Opit paljon.

Pikku Apuri

Verkkokeskustelut ja sosiaalisen median sovellukset täyttyvät haukuista. Olen itsekin monasti kirjoittanut huonosta palvelusta blogiini tai Facebookiin. Tosin olen tehnyt sen vasta silloin, kun palvelu on ollut täysin kelvotonta. Kirjoitusteni tarkoitus on ollut ”varoittaa” muita vastaavaan sotkeutumasta, ei nostaa porukkaa barrikadeille.

Se mistä en usein julkisesti kirjoita, on antamani kehut. Annan aina erikoishyvää palvelua saadessani suoran kiitoksen ko. yritykselle. Siitä jos jostakin tulee hyvä mieli kaikille.

Olen myös joskus virheen tehdessäni tai epäonnistuttua työssäni lähettänyt asiakkaalle anteeksipyynnön kukkien kera. Kokemukseni mukaan se jos joku kannattaa.

Missä ovat kiitokset päivittäisistä töistä?

Joskus vielä 2000-luvun alussa, kun saimme valmiiksi suuremman verkkosivuston, tai kampanjan, sitä juhlistettiin asiakkaan kanssa, tai edes omalla porukalla. Nyt moista ei tehdä koskaan. Valmis työ kuitataan tehdyksi hiljaisuudella. ”On to the next one…”.

Kokemukseni on, ettei 2010-luvun (tieto)työläinen saa enää työstään kiitosta. Hän saa vain palkan. Vedotaan kiireeseen ja ties mihin. Tekosyitä kaikki.

Tämä ihmettää suuresti. Mieti millaisen työpanoksen saisit jengiltäsi, kun muistat sanoa vaikka pelkän peruskiitoksenkin: ”Teitte muuten vähän helvetin hienoa työtä tässä projektissa!”. Isommat työt vaatisivat ehdottomasti pienimuotoisen juhlahetken.

Työn pitää aina alkaa ja päättyä. Harjakaisten idea on pumpata tekijöiden henkinen ja fyysinen hartiapankki takaisin täyteen. Ei se PacMankään loputtomasti jaksa juosta karkuun haamuja. Välillä pitää saada popsia myös herkkua.

Pikku Apuri

Päivän HS:n kuukausiliitteessä oli mielenkiintoinen tarina ikäisistämme Kannistoista, pariskunnasta, jotka ovat ns. urbaaneja nomadeja. He ovat matkustaneet ympäri maailmaa jo yli seitsemän vuotta. Vuonna 2004 he myivät kaiken ja lähtivät.

He ovat kirjoittaneet kokemuksistaan mielenkiintoiselta vaikuttavan kirjankin, jonka saa ladata ilmaisena PDF-tiedostona täältäKirjojen kirjoittamisen lisäksi he tietysti pitävät matkablogia.

Hieman se hirvitti kun näki kirjan kannen. Me olemme tuossa alimmaisessa kuvassa jossakin päin Portugalia vuonna 2008. Olemmeko kulkeneet peräkanaa?

Eläminen muualla kuin Suomessa on ajatus, joka pyörii yhä enemmän meidänkin perheen päissä. Kun sitä yrittää olla ajattelematta, alitajunta pukkaa sen entistä voimakkaammin esiin. Onko tämä se elämä, jonka haluamme elää? Pitäisikö koittaa elämää muuallakin? Toisenlaista elämää? Asunto vuokralle, rinkka selkään ja ensin thaikotiin. Sieltä sitten nenän suuntaan. Työhän jo kulkee Macbookissa mukana.

Pikku Apuri

 

Lainaan suoraan Tuijan blogipostauksessaan Katrilta (alla) lainaamaa termiä, sillä istun ensi kertaa Hubissa. Turun Hubin Pop Up -viikko starttasi nyt ma-aamusta Boost Turun tiloissa. Puolet Viidakkorummusta istuu pari päivää nyt täällä, Osulaa testaillen.

Ainakin tällaisen tietotyöläisen kannalta pysyvän toimiston käsite alkaa olla turha. Työn voi tehdä joka paikassa, useilla eri työkaluilla.

Syy miksi olemme Hubissa on se, että Hub mahdollistaa tilapäistoimiston kotikaupungissa JA eri puolilla maailmaa. Voit tulla ja olla sosiaalinen työkaveri, ja saada paljon uusia silloin kun haluat. Samalla jäsenmaksulla olet yhtä oikeutettu työskentelemään Buenos Airesissa, Johannesburgissa, Tampereella ja Tukholmassa. Lisäksi saat Hubin verkostoitumistyökaluilla mahdollisesti uusia töitä yllättäviltäkin tahoilta.

Rok!

Pikku Apuri

 

 

 

Nyt, kolmannella kerralla annos onnistui täydellisesti. Tämä ruoka on nopeaa tehdä ja vaikeaa hitaasti syödä. Siihen kuuluu:

  • Kebablastuja 350g
  • Vihreitä oliiveja
  • Kokonaisia valkosipuleja chilimausteessa
  • N. 1 dl salsakastiketta (mild-medium-hot, maun mukaan)
  • N. 1 dl oliiviöljyä
  • Yksi kokonainen sipuli
  • Fetakuutioita
  • Jalapenosiivuja
  • Jasmiiniriisiä
  • Soijakastiketta

1. Kebablastut uunivuokaan oliiviöljypedille. 190C kiertoilmauunissa n. 10 minuuttia, tai niin kauan, että ne ovat reunoiltaan sopivan rapeita eikä löysiä.

2. Lisää vuokaan sipulit lohkoina ja desi salsakastiketta. Itse laitoin myös valkosipulit, jalapenot, fetat ja oliivit, mutta osa voi haluta ne ”kylminä on-the-side” – sekoita ja takaisin uuniin 3-4 min.

3. Keitä jasmiiniriisi kypsäksi

4. Truuttaa halutessasi valkosipulimajoneesia päälle ja syö.

P.S. Martin kuuluisa Kuningas-Kebab on nimikkoruuallaan vielä parempi, muttei paljon. Ko. itse tehty pata kustantaa kuitenkin alle 10€, ja siitä syö kaksi ihmistä kaksi päivää. Kunkun kunkku maksaa kuitenkin 10€ kpl!

Pikku Apuri

 

Osula on avautunut tällä viikolla ensimmäisiin sisäisiin testeihin.

Täytämme sinne x-määrin kuvitteellisten yritysten tietoja, satoja mainoksia sekä työpaikkailmoituksia. Lisäksi multiploidumme kymmeniksi käyttäjiksi, jotta näkisimme, osuvatko nuo laatimamme mainokset käyttäjille oikein.

Sisäisten testien jälkeen teemme palveluun tarvittavat korjaukset, oikaisut ja muutokset. Sen jälkeen teemme uudet testit. Ja vasta lopuksi alamme ”koristella” palvelua grafiikoin ja painottaa tiettyjä käyttöliittymän valintoja. Olemme toiveikkaita, että saisimme palvelun julkiseen beta-testiin vielä tänä vuonna. Let’s sea, eli antakaamme merta.

Hei muuten, olemme mukana Turun Pop-up Hubissa ensi viikon alun, Osulaa lisää testaillen. Tule sinäkin katsomaan mitä Hub on, Osulaa et ihan vielä näe.

Pikku Apuri

The Hub -on ehkä mielenkiintoisin työsidonnainen konsepti aikoihin. Jos olet pienikokoinen elämäntapayrittäjä, ja jopa sosiaalisista parannuksista kiinnostunut, paikka on sinulle tai teille kuin tehty.

Nyt Turun Hub suorittaa ns. Pop-up -esiintymisen, jossa se avaa ovensa viikoksi (24.-28.10.) Boost Turun auliisti lainaamiin/ jakamiin tiloihin, Tykistönkatu 4:een.

Tavoitteena on avata ensimmäinen kolmikielinen pysyvä HUB-työyhteistö (suomi, ruotsi ja englanti) vielä vuoden loppuun mennessä, jahka lopullinen oma paikka varmistuu.

Viidakkorummustakin osa nappaa läppärinsä kainaloon ja siirtyy pariksi päiväksi (Ma-Ti) Hubin tiloihin testaamaan Osula-palveluaan. Tule sinäkin?

Hubin lehdistötiedote:

The Hub on vuonna 2005 Lontoosta lähtenyt, yhteiskunnallisista yrityksistä koostuva konsepti. Hub on toimialarajaton työtila innovaattoreille, yrittäjille ja muutoksentekijöille. Hub ei kuitenkaan ole vain fyysinen tila, vaan myös mielentila. Toiminnan tärkeimpänä lähtökohtana ovat kansainväliset, kaikille jäsenille samat arvot

– Rohkeus: Kulttuuri, joka tukee tekemällä oppimiseen liittyvää riskinottoa.

– Vieraanvaraisuus: Mahdollistava organisaatio, jossa anteliaisuus ja verkostot kukoistavat ja luovat uusia mahdollisuuksia.

– Mielikuvitus: Nähdään asiat niin kuin ne voisivat olla, eikä niin kuin ne ovat.

Hub muodostuu yhteenkuuluvuuden tunteesta, mutta jäsenten ei tarvitse olla samankaltaisia; erilaisuus ja erilaisten ideoiden kohtaaminen rikastuttavat yhteisöä. Hub haastaa, inspiroi, tekee mahdolliseksi, mallintaa tietä ja rohkaisee sydäntä.

Tutustu hubilaisuuteen Pop-up viikolla

Hubeja on yli 30 ympäri maailmaa, Suomessakin jo Tampereella, Helsingissä ja Jyväskylässä. Jäsenistä 98 % katsoo Hubin parantaneen heidän elämänlaatuaan. Hub tarvitaan siis myös Turkuun ja Turussa Hub avaakin ovensa ensi vuoden alkupuolella.

Pop-up Hubissa pääset tutustumaan Hubin konseptiin ja tavalliseen Hub-viikkoon. Tule kokeilemaan millaista on olla osa Hubia!

Hub ponnahtaa esiin Kupittaan juna-aseman välittömään läheisyyteen. Viikon aikana pääset osallistumaan muun muassa Hub Aamukahville (ti 25.10.), Sexy Salad Clubille (to 27.10.) ja Pizzaperjantaihin (pe 28.10.). Viikon aikana voit tulla kuuntelemaan mielenkiintoisia luentoja tai esitellä omaa toimintaasi. Tule käymään kun sinulle sopii, tai tee koko viikko töitä Pop-up Hubista käsin!

Pikku Apuri