Entries by Jari Liitola

Asiakas, sinä teet nyt perustyön

Olen keskustellut viikon sisään kahden asiakkaani kanssa, sillä kummallakaan ei ole ollut oikeaa käsitystä siitä, miten sitten toimitaan, kun sivut ja muut on heille luovutettu ja kassakone ei käykään odotuksien mukaisesti. Siitä otan nyt opin ja pyydän anteeksi. Lupaan kertoa selvemmin jatkossa, mitä nykytilanne vaatii. Tämä kirjoitus avatkoon sen keskustelun. Pointti on tämä: Ennen toimisto teki asiakkaalle tarvittavan. […]

Näin myydään thaiasunto 2,5 viikossa

Silmät eivät vieläkään avaudu. Olen 55% hereillä. Kello on 04.02 piiiiiitkänä perjantaina. Tulimme illalla Hua Hinista takaisin Suomeen. Aikaero herättää minut aina klo 03-04 välillä, koko ensimmäisen viikon. Kun lähdimme sinne kuukautta aiemmin, olin jo päättänyt, että myyn vaikka väkisin pienen thaikotimme siellä. Olen nimittäin myynyt aina asuntomme, automme ja muut, ilman vaikeuksia. Olen aivan […]

Useissa maissa yrittäminen on se unelma – itselle se oli ainoa keino jatkaa työtä

Kaverini Janne kirjoitti hienosti siitä, miksi lähti yrittäjäksi. Itsellä ei kuitenkaan olleet ihan noin agressiiviset syyt 🙂 MIKSI YRITTÄJÄKSI? Paikallisen Hua Hin Hiltonin thaimaalainen johtaja on alempiarvoinen paikallisten silmissä, kuin kärryllä ananaksia ja muita hedelmiä myyvä yrittäjä. Niin on monissa maissa. En ymmärrä itsekään, miksi ihannoida palkkajohtajaa? Vaimoni kävi tiistaina paikallismarkkinoilla, jossa kuumuus ajoi sodavedelle. Vettä […]

Mitä on diginomadius tai läppärikulkurius?

Valtava määrä tietotyön ammattilaisia työskentelee nykyään maailman eri kolkista. Jos työnsä voi tehdä tietokoneella, se on mahdollista. Yhä useammalle näin on käynyt. Facebookista löytää muutamia suljettuja keskusteluryhmiä aiheesta, mutta koska kaikki eivät Facebookissa ole, tai haluavat sieltä pois, tässä on avoin keskustelufoorumi ihan perusnetissä. Mekin olemme nyt tehneet taas työmme Hua Hinista käsin, samalla kun […]

Pitäisikö vielä kerran antaa äänestämiselle toivo?

Nyt jo Heikki Salmelakin kertoo, ettei ole 49 -vuoden yrittäjäurallaan nähnyt yhtä polvillaan olevaa Suomea. Jyrki Kataisen hallitus teki EK:n ja EU:n perässä aivan vääriä temppuja ja Stubbin sekosakki jatkoi linjan maaliin. Nyt Suomi on pohjalla. Kahdeksan vuotta on mennyt hukkaan, huikeilla veronmaksajien rahoilla. Muiden suomiyrittäjien ja varsinkin expatien kanssa jutellessa, tilanne tuntuu jo siltä, […]

Miten sisältömarkkinointi toimii?

Yksi simppelein esimerkki on juuri Hua Hinin Golf Shopille tekemäni kamppis, jossa kirjoitin blogikirjoituksen liikkeen pitäjästä, Kari Männiköstä, suomeksi ja englanniksi. Blogi julkaistiin hänen sivuillaan ja sieltä edelleen linkkinä Hua Hin Golf Shopin Facebook-sivuilla. Ostin kaksi kampanjaa Facebookista, toisen rajattuna Hua Hinin “suuralueella” golfaaviin 30-80 -vuotiaisiin, toisen suunnattuna puolestaan golfaileviin bangkokilaisiin. Pienelläkin satsauksella (n. 100€) […]

Uudenlainen asunto-osakeyhtiömarkkinointi

  Tein Spinkkilä Oy:lle verkko– ja Facebook-sivut. Myöhemmin avataan vielä Instagram-tilikin. Uudet asukkaat, ostoa harkitsevat ja muuten vaan kiinnostuneet pääsevät seuraamaan As Oy Merilän rakentamista monesta eri kanavasta, kuvin, tekstein ja videoin. Sisältömarkkinointia tehdään ensin itse. Jos tarvitaan, ostetaan digitaalista työntöapua. Suunnitteluun ja tuotantoon kului muutama viikko. Edellinen As Oy Pähkinä meni kaupaksi nopeasti, joten Merilässäkään ei […]

Remember your spouse!

In the middle of our 5th gin and tonic we heard a scream from our yard: “MIIIaauuuauuauuauauauuaHhhh!”. We watched. Yep, there was a cat in distress. Btw, we used to own and love one special one for odd 20 years. Now there was a similar one behind a Tira Tiraa security gate. So, back to the backstory, […]

Remember your spouse!

It was a gullop of our 5th Gin´s as we heard a scream: “MIIIaauuuauuauuauauauuaHhhh!”. We watched. There was a cat. We used to own and love one for 20 years. Now there was a similar one behind a Tira Tiraa gate. So, back to the story, where was the guard? How come they wouldn’t aloud a cat […]

Remember your spouse!

It was a gullop of our 5th Gin´s as we heard a scream: “MIIIaauuuauuauuauauauuaHhhh!”. We watched. There was a cat. We used to own and love one for 20 years. Now there was a similar one behind a Tira Tiraa gate. So, back to the story, where was the guard? How come they wouldn’t aloud a cat […]

Muistakaa puolisonne!

Ginit kurkussa kuulimme kissan syvän huudon. Miiiiiiiaaaaaauauauuaaauaauuau! Katselimme portin taa. Tuttu kissa siellä mouruaa. Missä vartija? Miksei se päästä kissaa sisälle? Taustatarina: Meillä täällä Tira Tiraa -condossa on vuosia ollut sama kissa, vartijoiden kaveri, vartijoiden vartia. Ostamme sille ruokaa, sille ja vartijoille. Nyt se HUUSI, automaattiportin takaa. Sydäntä särkevää huutoa: Päästäkää sisälle! Miiiiiiiaaaaaauauauuaaauaauuau! Ei vartijaa. Portti kiinni. Kissa […]

Hua Hin -aika kesti kahdeksan vuotta (2007-2015)

Kirjoittelen tätäkin juttua parvekkeellamme Hua Hinissa. Ostimme pienen condomme 2007 ja olemme iloinneet elämästämme täällä yhteensä 1,5 vuotta tuosta kahdeksasta, pienissä erissä tosin. Tänään myymme condon uusille omistajille, ja kuun kuluessa tyhjennämme asuntomme. Jotain tuomme Suomeen, iso osa jää tänne. Yksi osa elämäämme on ohi. Oli aikanaan jännittävää uskaltaa ostaa asunto näin kaukaa. Meillä ei […]

Pääeskimon tapaaminen Hua Hinissa

Thaimaan Chiang Maissa toimivan Igglun pääeskimo tuli aamupäivällä käymään täällä Hua Hinissa. Olemme yrittäneet tavata vuoden päivät, mutta vihdoin se onnistui. Mies vaimoineen ajaa kaukaa Chiang Maista etelän Phuketiin tonnisella KTM:llä (hulluja!). Tämä pyörä on muuten juuri se malli, jota KTM ei The Long Way Round -dokkarissa antanutkaan Ewan McGregorin ja Charlie Boormanin käyttöön. Siksi valitsivat […]

Joka 412:sta katsomovalmentaja tietää

Juhani Tamminen vihaa meitä. Tietäjiä ilman luistimia. Ja ilman C-lappua. Ilman työtä tietämisen eteen. Pitkäaikaisen fanin oikeudella tätä kirjoitetaankin. Juhani saa 5000€ kun avaa suunsa, minä kovan ruisleivän juustolla ja kurkkupaloilla. HC TPS on löytänyt itsensä, vaikkei se sitä ehkä ymmärräkään Olen vuosien saatossa, fanin oikeudella, kritisoinut, oikeutetusti, HC TPS:n toimintaa. Useasti. Nyt on pakko […]

On meidän velvollisuus pitää saaristo siistinä!

Olen koko ikäni reissannut Turun Saaristossa. Utössä suoritin armeijankin. Olen nähnyt, kuinka tärkeää on pitää saaristosta huolta: Siivota, tarjota jätepisteet jne. Huoltaa merta. Olinkin otettu, kun Pidä Saaristo Siistinä ry. pyysi apuani Kalusto Kuntoon 2015 -projektiin. Pidin auttamista velvollisuutena. Nyt tiedän, että organisaatio tarvitsee ihan oikeasti uuden huoltoaluksen. Ja siihen he tarvitsevat kaikkia meitä. Jos jokainen […]