Arvostetaanhan työtäsi?
Käynnissä on näemmä tabujenhakkaamis-syksy. Yksi iso aihe, josta aika ajoin jaksan muistuttaa: Miksi täällä tehdään työtä todella paljon otsat rutussa ja rystyset valkeana?
Jaoin ajatuksen aiemmin jo LinkedIniin ja sielläkin se sai vastakaikua. Muutkin kokevat samaa.
Vaikka mitä tekisit, osa vastapelureista saa sinut aina tuntemaan olosi huonoksi. Harvoin asiat ovat hyvin, vaan kuittaukset työstäkin ovat aina vähän ivallisia. Mikseivät aikuiset ihmiset osaa kohdella toisiaan ystävällisesti? Vaikka mitä omassa elämässä olisi perseellään, yritä olla kaatamatta sitä muiden niskaan.
Katkera tai tärkeilevä aikuinen on aina ruma.
Olen nyt tehnyt tätä hommaa 20+ vuotta, isoissa ja pienemmissä ryhmissä sekä eri yrityksissä. Toki muistini jo pätkii ja muotoilee omiaan, mutta muistan yksittäisiä kiitoksia. (Ja ei, emme ole ihan niin huonoja, että asia olisi siitä kiinni 😉 Valtaosassa töistä ei asiakkaasta kuulu mitään, kun työ on valmis. Muistatteko vielä kun joskus oli harjakaisia? Toivottavasti niitä vielä on edes raksapuolella? Juhlittiin hyvää yhteistä työtä. 90-luvulla alkanut me, myself and i -aikakausi tappoi kaiken sen.
Täällä Taivassalossa juttelimme asiasta naapurin 77 vuotiaan Allun kanssa. Allu vahvisti saman. 90-luvun alkuun asti tehtiin talkoilla kaikki. Onnikmaalaiset kokoontuivat toistensa pihoille auttamaan toisiaan. Lähirautakauppa “antoi” tarvikkeita ja tehtiin puuvaja, korjattiin talon katto tai kaivettiin kellari – yhdessä.
Hiljaisuus ei ole hyve, vaan työn lopun merkki
Yleensä täällä Suomessa, kun teet työsi hyvin, saat hiljaisuutta palkkioksi. Kun teet sen kohtuu hyvin, ehkä hieman ivallista kiitoskommenttia. Useimmiten sinulle jää kuitenkin olo, että asiakas luulee sinun huijaavan häneltä rahat. Kun yhtäkkiä saatkin viestin: Hyvää työtä, kiitos, meinaa lentää persiilleen. Upea meinaus on tuollainen hetki.
Olemme Pian kanssa huomanneet, että viemme työt päästä päähän. Kiukuttelemme sitten kotona keskenämme siksi, kun joku asiakas tai -työ harmittaa. Joku voi sanoa, että ainahan työ harmittaa. Ei. Se ei saa harmittaa. Silloin pitää jotakin korjata.
Huono asia on se, että usein innolla alkanut työsuhde kuolee kiittämättömyyteen. Jää vain työ, ei suhdetta. Jos työtäsi ei arvosteta, purat sen liian helposti lähimmäisiisi tai seuraavaan yhteistyökumppaniin. Itsekin olen siihen syyllistynyt. Olen ollut esim. sähköpostissa tyly aivan ulkopuoliselle. Monen monituista kertaa on ketuttanut, ettei sähköpostissa ole unsend/ lähetyksen kumoaminen -painiketta.
Harmituksen jakaminen ei ole kannattavaa toimintaa.
Lääke: Komsii, komsaa
Kaikkeen tuollaiseen väsyy. Alkaa antaa takaisin, vaikkei ehkä kannattaisi (en vaan jaksa olla tapabuddhalainen aina).
Vielä kerran tämä: Tein lupauksen kun lähdin yrittäjäksi: Mulkkujen kanssa ei työtä tehdä. Ts. jos et tunne arvostusta koskaan vaikka mitä tekisit, lopeta se asiakkuus.
Nyt olen kiristämässä vaatimuksia, kun ensi vuonna tulee 50 vuotta täyteen. Osin siksi, että sairauspelästyksen (melanooma) jälkeen huomasin ajan olevan tärkein valuutta. Harmituksessa ei kannata olla.
En kuuntele edes pientä jatkuvaa nälvimistä, ellei se ole huumoripohjalla. Tai siis kuuntelen, mutta annan samalla mitalla takaisin. En jaksa ottaa kaikkea itseeni, koska vieritän sitten väsyneenä pahaa oloa taas muille ympärilläni.
En raamatusta niin välitä, mutta tämä on upea viisaus: Kohtele muita kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan
Vaikkei se ole viisasta, olen huomannut lisääväni siihen nyt jakeen: Ja anna samalla mitalla takaisin, jos sinua kohdellaan huonosti.
Lopuksi on onni huomata, että meillä on mukavat asiakkaat. Epäsopivat ovat karsiutuneet ihan normaalia reittiä, tai sitten olen lopettanut suhteen. Ja kohta saamme yhden vanhan rakkaan asiakkaankin takaisin. Koittivat ruohon vihreyttä ja tulivat aidan tälle puolelle takaisin. Se on parasta. Kun tuntee toisen ja metkunsa, osaa joustaa oikeissa paikoissa. Tuntemisriitissä tuota rajaa testataan ja joskus aitaa kaatuu.
Summaus
On erittäin tärkeää, että tuntee tekevänsä arvokasta työtä. Raha on toki tärkeää, muttei arvostusta tärkeämpää. Huom! En silti tee enää mitään, josta saa “ehkä työtä”, tai josta saa “näkyvyyttä”. Sitä tein nuorempana. Se on kääshmani tai kysy seuraavaa. Pro bono -työtä teen kyllä. Viimeksi sovin moisesta viime viikolla, mutta sitä teen vain itsekkäistä syistä.