Alakuloinen loppukesä

Isot muutokset ajoivat pieneen alakuloon. Jo kuukauden verran on elämä tuntunut poikkeuksellisen vaisulta.

Kuukausi tupakatta tuli tänään täyteen. Samalla tupakan kanssa vähenivät kavereiden kanssa otetut satunnaisoluet, vinksut ja drinksut.

Kun tuohon yhdistetään vielä työpuolen muutokset, jotka tekevät yrittämisestä jatkossa entistäkin yksinäisempää ja jatkuva pieni flunssaoireilu (kurkkukipu, poskiontelotulehdus, kuumeet), olen jo kuukauden verran löytänyt itseni alakuloisesta tilasta.

Yleinen kehityskin ajaa yksinäisyyteen – firmat säästävät itsensä hengiltä

Mietin juuri, että vielä jokunen vuosi sitten sai omassakin ammatissa tehdä yhteistyötä. Mietittiin kimpassa päivä, kolme tai viikko, miten asiakas x:n myynti saadaan nousuun tai miten palvelu y kohti kattoa.

Nykykehitys, jossa johtajat eivät aidosti osaa muuta kuin leikata ja säästää, johtaa yksin puurtamiseen, koska ei ole varaa maksaa joukkoistetusta viisaudesta, joka voisi johtaa uusiin oivalluksiin. Nyt puurramme nurkissamme pientä laskutuspalkkiota vastaan.

Leikkaaminen ei ole ratkaisu, kuten nähdään tästä Jeremy Corbyninkin jakamasta videosta:

Tuntuu siis tylsältä. Töitä on, mutta niihin on juuri nyt vaikeaa saada kunnon otetta. 

Olemme saaneet Pikku Apuriin vielä mahtavia uusia asiakkaitakin, kovalla luovalla työllä, mutta hankintaan taisi mennä kaikki paukut? Nyt ei vaan veny aivo eikä tarmo.

No, ei kai tämä koko ajan voi tällaista olla? Liikunta on aiemmin auttanut, mutta nyt ei jaksa kuin maltillisia kävelyitä. Ei vaan ole voimia. 

Huomasin tosin, että tämän kuvan tuijottaminen auttaa. Jossain ja joillakin on asiat todella pahasti.